Jack asteli hermostuneena keittiössä odotellessaan Rickin valmistautumista. He olivat syöneet Jackin valmistaman päivällisen hiljaisuuden vallitessa, jonka jälkeen Jack oli patistanut Rickin lepäämään hetkeksi. Poika ei ollut lainkaan varma miten hän kykenisi auttamaan parasta ystäväänsä tämän pyytämällä tavalla. Hän ei halunnut olla se joka alistaisi ylpeän, mutta murtuneen pojan jälleen toisten leluksi. Rick sen sijaan tuntui toivovan vain sitä. Jack kohotti katseensa tuntiessaan yhtäkkiä jonkun katselevan häntä. Rick seisoi hiljaisena ovella pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneena; tämä oli siis käynyt suihkussa. Jack ei voinut olla huomaamatta ystävänsä katseessa päättäväisyyttä, jota hän oli kaivannut viimeisimmän viikon. Rick siirsi kätensä lantiolleen korjatakseen pyyhkeensä asentoa: ”Alotetaan alusta… Mitä sä haluut mun pukevan?” Jack ymmärsi, ettei Rick aikonut antaa hänelle tilaisuutta perääntyä. ”Hmm...” Jack mietti hetken Rickin vaatevarastoa, jonka oli nähnyt siivotessaan Travisin kanssa pojan vaatekaappia. ”Mä valitsen vaatteet sulle…” Jack asteli ovea kohti ja Rick väisti pois ystävänsä tieltä; hän oli itse halunnut tätä. Tuskin Jack kuitenkaan valitsisi hänelle mitään hänen työvaatteistaan... Jack vilkaisi hieman jännittynyttä poikaa ohittaessaan tämän: ”No mennäänkö?” Jack yritti pitää tiukan asenteensa, eikä sortua näyttämään huoltaan ystävänsä hyvinvoinnista. Rick nyökkäsi vaisuna ja asteli Jackin perässä huoneeseensa. Jack avasi Rickin vaatekaapin oven ja katseli sisältöä hetken kunnes veti esiin vartaloa hyvin myötäilevät nahkahousut ja asuun kuuluvan nahkaliivin, joka jätti koko pojan ylävartalon nähtäväksi: ”Tässä. Pue.” Rick katsoi ystäväänsä epäuskoisena; Jack oli valinnut suoraan jotain mitä hän käytti vain töissä: ”Jack…” Jack katsoi ystäväänsä vakavana: ”Joko nää tai pyyhe Rick.. Sä kysyit mitä mä haluun sun pukevan.” Rick painoi päänsä: ”Ne on liian kireät.. Jälet..” Jack antoi vaatteiden pudota lattialle: ”Eli sä valitset pyyhkeen? Mieti tarkkaan Rick. Tuo tän hetkinen ei näytä kovinkaan kestävältä asusteelta.” Jack oli päättänyt, että hän halusi nähdä Rickin kuten tämän asiakkaat tämän näkivät. Rick pysyi vaiti ja aloillaan kunnes lopulta kumartui nostamaan Jackin lattialle pudottamat vaatteet ystävänsä jalkojen juuresta. Jack katseli tilannetta tyytyväisenä, mutta tiesi Rickin tottelevan vain koska he olivat kahden eikä tämä ollut lähdössä minnekään. Rick katseli vaatteitaan vaihtelevin tuntein; miten hän voisi pukea ne ylleen satuttamatta itseään. Poika ei myöskään halunnut pukea ystävänsä nähden, sillä vaikka hän ei pitänytkään tilanteesta jokin siinä sai hänet kiihottumaan ja se alkoi pikkuhiljaa näkyä. Rick näytti vaivautuneelta, mutta Jack ei aikonut antaa periksi: ”Pue. Ei tähän ole koko iltaa aikaa.” Rick tiesi ettei hänellä ollut vaihtoehtoa; hän oli luottanut ja luovuttanut komennon ystävälleen, mutta silti hän oli toivonut että Jack kääntäisi edes selkänsä siksi aikaa, kun hän pukeutui. Tämä ajatus sai Rickin masentumaan; miten hän ikinä kykenisi työhönsä, kun ystävien edessä pukeminenkin oli jo lähes mahdottoman tuntuinen tehtävä. Jack liikahti kärsimättömästi: ”Rick, pue tai mä pistän ne takas kaappiin.” Rick huokaisi ja lopulta antoi pyyhkeen pudota lattialle painaen samalla päänsä alas piilottaakseen häpeän punaamat kasvonsa. Jack hymyili nähdessään Rickin viimein myöntyvän hänen tahtoonsa; se oli alku. Rick puki nopesti kivustaan välittämättä saadakseen puolittaisen erektionsa piiloon Jackin tarkoilta silmiltä; oli noloa kiihottua tällaisesta, mutta hän ei voinut mitään vuosien koulutukselleen. Jack tyytyi katselemaan ystävänsä kasvoja, muttei voinut olla huomaamatta tämän osittaista kiihottumista; Rickin totuttaminen saattoi olla helpompaa kuin hän oli kuvitellutkaan.
Travis asteli tyynesti lahkonsa kokoontummispaikalle: ”Sorry tää poissa olo, mut oli perheongelmii..” ”Niinkö? Jakaisitko huolesi koko lahkolle?” Lahkon johtaja asteli esiin kulman takaa ja katsoi Travisia vaativasti. Travis kumarsi kunnioittavasti ennen kuin vastasi: ”Yx äpärä raiskas mun veljen ja sen jälkee joku oli pieksäny sen paskax raipalla.” Kohahdus kävi läpi huoneeseen kerääntyneen joukon ja johtaja kohotti kätensä hiljentääkseen joukon: ”Hiljaisuus! Travis, veljesi on huora. Eikö ole normaalia, että…” Travis ei kyennyt olemaan enää hiljaa: ”Se et se myy itteesä ei oikeuta ketää tunkemaan munaansa sen perseeseen niin ett veri valuu! Tai hakkaamaan se nivusia raipalla!” Johtaja otti askeleen taakse päin: ”Olet oikeassa Travis. On hyvä saada tulinen persoonasi takaisin. Mitä toivoisit yhteisömme tekevän?” Travisin kasvoille kohosi julma hymy: ”Tehkää niille samoin ku ne teki Rickille, mut sata kertaa voimakkaammin.” Johtaja hymyili tyytyväisenä: ”Tapahtukoon toiveesi Lusiferin hyväksymänä!” Travis tunsi tyytyväisyyden leviävän kehoonsa; kaikki kipu mitä oli tulossa hänelle oli lupauksen arvoista. Travis tunsi vahvojen käsien tarttuvan olkavarsiinsa ja antoi kahden tuntemattoman lahkolaisen taluttaa hänet suuren alaspäin käännetyn ristin luo. Travis painettiin polvilleen ristin eteen ja poika painoi päänsä. Travis ei vastustellut kun hänen paitansa riisuttiin ja vahvat kädet vetivät hänen kätensä suoriksi sivuille. Jokainen palvelus lahkon jäsenelle vaati uhrausta Lusiferille ja Travis tiesi että se oli äärimmäisen epämiellyttävä kokemus. Kylmä terä laskeutui Travisin paljaalle ranteelle ja poika vavahti heikosti terän leikatessa ranteen auki. Sama toistui toisenkin ranteen kohdalla ja Travis alkoi toivoa ettei olisi pyytänyt mitään. Hän kärsi edelleen verenhukasta ja ranteet valuttivat verta nopeasti. Äkillinen kipu selässä kertoi ruoskinnan alkaneen ja Travis pakotti itsensä pysymään aloillaan. Kipu ja verenhukka alkoivat käydä Travisin voimille ja päästäen huuliltaan tukahtuneen tuskanhuudon poika menetti tajunsa. Lahkolaiset kiirehtivät hoitamaan jäsenensä haavoja ja pian Travis oli lojumassa vuoteessa haavat täysin hoidettuna.
Rick ei kyennyt nostamaan katsettaan lattiasta, vaan seisoi aloillaan Jackin edessä. Olo oli nolostunut ja äärimmäisen vaivautunut, eikä poika tiennyt mitä tehdä. Miksi ihmeessä Jack oli valinnut juuri tämän asun? Tässä asussa hän näytti aivan… Rick tunsi kyynelten polttavan silmiään. Tässä asussa hän näytti aivan huoralta, mikä hän olikin. Jack huomasi Rickin masentuvan, muttei halunnut luovuttaa. Vaikka hän ei halunnutkaan ystävänsä myyvän itseään, se oli tämän ammatti, eikä ollut vaihtoehtoja. Rickin oli kyettävä töihin seuraavana maanantaina. ”Kohta alkaa hyvä leffa. Kato se mun kanssa Rick.” Jack päätti kokeilla, josko hän pystyisi totuttamaan Rickin vaatteisiinsa ennen kuin he kokeilisivat mitään muuta. Rick nyökkäsi vaisusti Jackin käskyn kuullessaan ja, kun Jack lähti astelemaan olohuoneeseen, seurasi ystävänsä perässä yrittäen olla välittämättä kivusta, jonka tiukat housut saivat jälleen liikkeelle. Elokuvan aikana Rickin oli vaikea keskittyä pelkkään katsomiseen, sillä istuessa kipu alkoi yltyä ja hämmästyksekseen poika huomasi kehonsa reagoivan tuttuun työasuun. Nolostuneena Rick vaihtoi asentoaan niin, ettei Jack näkisi hänen selkeää erektiotaan. Rickin asennon muutos sai Jackin kiinnittämään huomionsa ystäväänsä ja poika huomasikin tämän vaivautuneisuuden syyn varsin nopeasti: ”Rick... Pidätsä leffasta noin paljon?” Rick painoi päänsä punan kohotessa pojan poskille: ”Mä en voi tällä mitään… Eix tää ilta vois loppuu tähän?” Jack pudisti päätään: ”Sorry Rick... Sä annoit päätösvallan mulle ja mä päätän ett meillä on vielä monia asioita kokeiltavana tänään...” Rick nyökkäsi vaisusti ja pysyi vaiti Jackin kiinnittäessä huomionsa takaisin elokuvaan.
Kaksituntisen elokuvan aikana Rick alkoi tuntea olonsa paremmaksi ja vaatteet alkoivat jälleen tuntua mukavilta päällä. Hän ei omistanut yhtään epämukavaa vaatekappaletta, mutta joitakin vaatteita Rick ei halunnut pukea missään muualla kuin töissä. Jack havaitsi Rickin rentoutuvan hieman ja hymyili itsekseen; kun elokuva loppuisi, Rick saisi totutella kiinnioloon. Rick havaitsi ystävänsä hymyn, eikä tiennyt mitä ajatella; oliko Jack keksinyt vielä jotain hänen päänsä menoksi. Eikö tässä nöyryytyksessä ollut vielä tarpeeksi? Elokuvan päättyessä Jack nousi ylös ja katsoi arvioiden yhä istuvaa Rickiä: ”Rick, mä oon nyt päättänyt mitä me tehdään tänä iltana, ja sulla ei ole siihen sananvaltaa. Mun pitää hakee jotain, mut sä istut tasan siinä ja ootat mua.” Rick nyökkäsi hermostuneena: ”Mitä sä oot päättäny Jack?” Jack hymyili rauhoittavasti: ”Sulla ei oo mitään pelättävää Rick. Mä en aio satuttaa sua millään tavalla. Mut se mitä me tehdään selvii sulle kyllä tarpeex pian.” Rick nyökkäsi uudelleen, hieman vähemmän hermostuneena, mutta Jack tiesi että sillä hetkellä kun hänen suunnitelmansa paljastuisi, Rick saattaisi joutua paniikkiin. Tätä miettien Jack asteli Rickin huoneeseen ja keräsi käsiinsä kasan sekalaisia käsirautoja, nahkaremmejä, kankaisia tai nahkaisia nauhoja ja ketjuja. Ehkä hänen pitäisi ensin tutustua sidonnan alkeisiin ja miten erilaisia tarvikkeita käytettiinkään. Rick istui sohvalla hermostuneena ja odotti Jackin paluuta; jos merkit pitivät paikkansa hänelle oli tiedossa lisää nöyryytyksiä.
Pojan olettamus ei osunut harhaan ja Rick tunsi paniikin leviävän ympäri kehoaan, kun poika näki mitä Jack oli hakenut, tämän astellessa takaisin sohvan luo. ”Jack… Et kai sä…” Jack katsoi ystäväänsä ja näki pelon tämän silmissä; Rick ei ollut vielä läheskään valmis sidottavaksi. Jack hymyili ystävälleen laskiessaan esineet pöydälle: ”Sulla ei oo mitään pelättävää mun kanssa Rick… Ja mä en vielä tänään aio sitoo sua. Nimittäin ensin sä saat opettaa mulle joitakin perus asioita…” Rick nyökkäsi; hän häpesi itseään pelätessään ystäväänsä, ja hän häpesi itseään kiihottuessaan tästä pelosta huolimatta. Jack istuutui ystävänsä viereen ja katsoi tätä tarkasti: ”Rick, mä haluun, ett sä näytät mulle yleisimmät sidontatavat. Sen jälkeen tää ilta voi päättyy.” Rick nyökkäsi: ”Miten sä haluut, ett mä näytän ne? Teenkö mä vaan solmut vai sidonko sut?” Nyt Jack saattoi kuulla tutun hillityn sävyn pojan puheesta ja hymyili: ”Näytä ensin miten ne tehdään ja sit tee se käytännössä.” Rick vilkaisi pöydälle: ”Mistä aloitetaan?” Jack tarkasteli sekalaista kasaa: ”Mä tiiän kyllä käsirautojen käytön, mutta nuo muut on vieraita. Eli alota mistä haluut.” Rick veti esiin pitkän pehmeän kankaisen köyden: ”Tää käy melkein mihin tahansa sidontaan… Pehmeys takaa, ettei jää hiertymä jälkiä ja ett se on miellyttävä paljaalla iholla… Tää on kestävä ja kantaa hyvin isommankin ihmisen painon..” Rick katseli ohutta mustaa köyttä käsissään ja alkoi tehdä monimutkaisia, mutta helposti aukaistavia solmuja kuin ei olisi edes ajatellut asiaa. Jack katseli kuinka solmut muotoutuivat ja ymmärsi, että ihoa vasten tehtyinä solmut eivät painaisi tai hiertäisi lainkaan. ”Rick… Sä oot tainu käyttää tuota köyttä muutaman kerran?” Rick hymyili vaisusti sitoessaan jälleen erilaista solmua: ”Tää opetettiin mulle heti alussa. Monet asiakkaat pitää siitä ett ne sidotaan…” Jack nyökkäsi: ”Ja sä et koskaan näyttänyt taitojas. Sä todella olit hyvä salaamaan kykys. Mut sun käyttäytyminen on muuttunu ajan myötä. Susta on tullu paljon varmempi ja …sorry tää… vähemmän nörtimpi.” Rick naurahti pehmeästi, mikä sai Jackin hymyilemään ystävälleen lämpimästi. Rick antoi köyden levätä sylissään katsoessaan ystäväänsä hymyillen: ”Olinko mä nörtti? Mä luulin ett se sana oli lukutoukka…” Rick vakavoitui: ”Mun oli pakko muuttaa käytöstäni. Ku äiti sairastu niin Travis oli ainu, joka oli töissä ja sen tulot ei ois riittänyt edes äidin hoitaan saati sit mihinkään muuhun. ” Jack pudisti päättään: ”Mix sä valitsit just tänä alan? Et sä saanu mitään muuta työtä? Sä sanoit, ett oot iltavuorossa tarjoilijana jonkun hotellin ravintolassa…” Rick nyökkäsi: ”Niin mä olinkin. Alux… Sit yhtenä päivänä mun pomo, siis ei hotellin johtaja, vaan koko ketjun omistaja sattu tulemaan syömään liikematkalla ollessaan… Mä tiesin jo siinä vaiheessa millaisia paikkoja nää hotellit on ja en oikeestaan edes yllättyny, kun johtaja kuhtu mut vuoron loputtuu toimistoonsa ja pomo oli siellä.” Jack nyökkäsi: ”Ja sit se teki sulle tarjouksen?” Rick katseli köyttä sylissään: ”Jep.. Se ties kaiken musta… Jopa sen ett mä olin koulukiusattu. Se tarjos sellaisii summii rahaa, ett mä en voinu kieltäytyy. Mä en ajatellu itteeni hetkeekään, vaan kirjotin nimeni paperiin ja oletin ett kaikki kääntys vielä paremmax. Ett äiti parantus ja mä voisin lopettaa…” Rick pudisti päätään hymyillen surullisesti: ”Toisin kävi. Äiti kuoli muutamia kuukausia myöhemmin tietäen ett sen poika oli myyny ittesä, Travis katkas välit muhun ja mä jäin yksin työni kanssa.” Jack nyökkäsi hymyillen rohkaisevasti: ”Sä et koskaan kertonut, et edes vihjannu millasta sun elämä oli. Mut nyt ku mä tiiän, niin sä et oo enää yksin.” Hetkeen kumpikaan ei sanonut sanaakaan, vaan molemmat istuivat hiljaa mietteissään.
Lopulta Jack pakotti ajatuksensa takaisin nykyhetkeen: ”Muuten aiot sä näyttää miten noita solmuja käytetään?” Rick näytti palaavan ajatuksistaan: ”Kiitti kaikesta Jack… Anna kätesi niin katotaan pari tapaa…” Jack ojensi molemmat kätensä ystävälleen ja Rick alkoi kietoa köyttä tämän ranteiden ympärille niin että pojan ranteet olivat tiukasti yhdessä, mutta sidotut niin ettei Jack tuntenut oloaan lainkaan epämiellyttäväksi. Solmu oli yksinkertainen ja tiukka, mutta kun Rick alkoi purkaa sidostaan, se aukeni yhdellä vedolla. Jack antoi Rickin näyttää useampia sidoksia ja ihaili erityisesti sidosta, jossa ranteet sidottiin, mutta niiden väliin jätettiin köyttä niin, että käsillä oli enemmän liikkumisvapautta ja tulos oli sama kuin käsiraudoilla, joskin miellyttävämpi. Ranteiden välinen köysi muodostui niin että köyden molemmat päät jäivät keskelle ja mahdollistivat sidotun kiinnittämisen vaikkapa sängyn päätyyn. Jack oli kuitenkin huomannut jotain: ”Rick… Sä vältät sidoksi selän taa. Onx sulla joku syy?” Rick oli juuri avannut sidoksensa ja antoi köyden Jackille: ”Mä en juurikaan käytä niitä.. Ennemminkin mä oon se johon niitä käytetään…” Jack vaikeni ja katseli köyttä hetken ennen kuin siirsi katseensa ystäväänsä: ”Rick, mä sanoin, ett mä en sitos sua tänään, mut kokeillaan yhtä juttuu.” Rick näytti kalpenevan ja Jack laittoi köyden takaisin pöydälle: ”Älä pelkää, ei sidoksia…” Rick nyökkäsi hiljaisena ja Jack laski kätensä tämän olalle: ”Luotatsä muhun yhtään Rick?” Rick katsoi ystäväänsä slmiin: ”Mä luotan suhun, muuten mä en ois pyytäny sua tekemään tätä kaikkee…” Jack nyökkäsi hyväksyvästi: ”Hyvä, käänny ympäri Rick. Istu sivuttain sohvalle niin, ett sä istut jalkojes päällä selkä muhun päin.” Rick totteli epäröiden ja alkoi aavistella mitä ystävällä oli mielessään. Kun Jack veti Rickin kädet tämän selän taa poika alkoi hätääntyä: ”Jack.. Mitä sä teet…Päästä irti…” Rick yritti vetää käsiään Jackin otteesta, mutta poika piti lujasti kiinni estäen ystävänsä pakoyrityksen: ”Shhh… Ei mitään hätää Rick… Mä en tee tän enempää, mut mä en myöskään päästä irti, ennen ku sä rentoudut.” Rick ei kyennyt rentouttamaan lihaksiaan vaan hätääntyi yhä enemmän : ”Jack kiltti… Päästä mut irti…” Jack ihmetteli miksi Rick oli kehittänyt niin voimakkaan pelon kiinni olemista tai ylipäätään koko työtään kohtaan. Hellästi Jack siveli peukaloillaan Rickin ranteita pitäessään edelleen tiukasti kiinni tämän käsistä: ”Rick… Rauhotu… Ei sulle tapahu mitään… Mix sä pelkäät..?” Rick antoi periksi, eikä enää yrittänyt vetää käsiään irti tiukasta otteesta, mutta tämän lihakset säilyivät jännittyneinä ja Jack huokaisi: ”Rick… Kerro mulle, mix sä pelkäät?” Rick oli painanut päänsä tuntien olonsa hölmöksi, mutta hän ei voinut mitään pelolleen: ”Mä en haluu olla avuton… Ku mä oon kiinni…mulla ei oo mitään kontrollii asioihin… Mitä tahansa voi tapahtuu…” Jack pudisti päätään: ”Rick sä tiiät, ettet sä voi vaikuttaa töissä siihen ootsä kiinni vai et, eli yritä rentoutuu nyt niin sit pääset lepäämään. Lopetetaan tältä iltaa heti ku sä opit rentoutumaan..” Rick sulki silmänsä sanat kuullessaan ja yritti pakottaa kehonsa rentoutumaan, mutta turhaan. Jack havaitsi, ettei Rick tuntunut kykenevän kasaamaan itsehillintäänsä ja siirtyi lähemmäs poikaa vetäen ystävänsä itseään vasten: ”Rick, kokeillaan näin.. Kuuntele mun sydämen lyöntejä ja hengitä ihan rauhallisesti..” Rick oli yllättynyt pahemman kerran Jackin siirtyessä lähemmäs ja, kun poika veti hänet itseään vasten, Rick tunsi helpotuksen tunteen leviävän lävitseen: ”Jack..” Jack piti Rickin itseään vasten ja katseli tätä huolestuneena; viikko ei riittäisi. ”Shh.. Tee niin ku mä sanoin…” Rick sulki silmänsä jälleen ja keskittyi kuuntelemaan Jackin rauhallisesti lyövää sydäntä ja tasaamaan hengityksensä; hän kaipasi läheisyyttä, mutta hänen kohtalonsa ei sallinut seurustelua. Ennen kuin kumpikaan pojista huomasikaan Rick rentoutui ja vaipui lopulta uneen pää Jackin rintakehää vasten.
Varovasti Jack irrotti otteensa ystävästään ja nosti tämän käsivarsilleen kantaen uupuneen pojan tämän huoneeseen. Rick avasi silmänsä Jackin laskiessa pojan vuoteelle ja Jack hymyili hellästi: ”Nuku vaan Rick, tää oli rankka päivä…” Rick näytti miettivän hetken: ”Mun vaatteet…” Pojan ääni oli uninen ja Jack ei tiennyt uskaltaisiko auttaa ystäväänsä riisuuntumaan: ”Rick, mä voin auttaa, jos tahot..” Varovasti Jack kohotti Rickiä sen verran, että sai vedettyä liivin pois tämän päältä ja katseli kuinka Rick avasi housunsa unisena yrittäen työntää niitä pois lantioltaan. Jack tarttui ystävänsä housujen lahkeisiin ja veti housut pois, jolloin Rick huokaisi tyytyväisenä ja ummisti jälleen silmänsä. Jack katseli alastonta ystäväänsä ja huomasi raipan jälkien haalentuneen ja enää vain hiertyneimmät jäljet olivat näkyvissä. Varovasti Jack siirsi poikaa sen verran että saattoi vetää peiton pois tämän alta ja peitellä ystävänsä. Rick korjasi asentoaan unissaan ja veti peittoa tiukemmin ympärilleen tyytyväisesti äännähtäen. Jack katseli poikaa vielä hetken ennen kuin poistui huoneesta sammuttaen valot, mutta jätti kuitenkin huoneen oven auki. Jack istuutui vielä hetkeksi olohuoneen sohvalle miettimään päivän tapahtumia. Oli selvää, että Rick tahtoi asioiden palaavan ennalleen, mutta kuinka se olisi mahdollista hermoromahduksen jälkeen? Rick oli pikku hiljaa ajautunut pisteeseen, jossa pienikin ikävyys olisi murtanut hänet, ja sitten se kaikki oli tapahtunut… Miten hän ei ollut huomannut Rickin stressaantuneisuutta? Jack pudisti päätään ja nousi ylös; hänen oli pysyttävä lujana ja autettava Rickiä uudelleen sopeutumaan asunnon ulkopuoliseen maailmaan. Mietteissään Jack sammutti valot asunnosta ja asettui huoneen nurkassa olevalle patjalle, jolla oli viettänyt useita öitä Travisin kanssa; hän ei jäätäisi Rickiä yksin. Jackillä ei myöskään ollut pienintäkään intoa palata asunnolleen, joten järjestely sopi hänelle hyvin. Väsyneenä Jack riisuutui ja veti peiton ylleen ummistaen silmänsä nukahtaen lähes välittömästi. Jos Jack olisi avannut silmänsä, hän olisi nähnyt peittoon kääriytyneen Rickin, joka seisoi huoneen ovella kyynelten valuessa hiljalleen tämän poskille ja katseli nukkuvaa poikaa.
Previous chapter Review fiction Next chapter