Rick istui vuoteellaan pää käsiin painuneena; hän tunsi olonsa uskomattoman yksinäiseksi. Jack ja Travis olivat toki hänen ystäviään, mutta nytkin heillä oli toisensa. Hänen kaltaisellaan ei ollut mahdollisuutta parisuhteeseen; kukaan ei halunnut seurustella huoran kanssa. Myöskään työn salaaminen ei tullut kyseeseen, sillä se repisi suhteen hajalle hyvin nopeasti. Poika huokaisi ja asteli ikkunan luo; ulkona oli jo pimeää, eikä kaduilla liikkunut enää kuin muutamia ihmisiä. Rick nojautui ikkunanpieleen ja antoi ajatustensa lähteä harhailemaan samalla kun katseli ulos lähes sokein silmin. Hän oli ollut huora jo kolme vuotta, mutta edelleenkin jokainen ilta tuntui ensimmäiseltä. Jokainen kerta, kun joku sai tietää, tuntui yhtä häpeälliseltä. Jokainen ilta yksin tuntui yhtä kamalalta. Rick heräsi ajatuksistaan vaimean huudon kuullessaan ja hymähti; olohuone kaipasi siis jälleen siivousta. Rick kääntyi katsomaan kelloa seinällään ja hätkähti; kuinka kauan hän oikeastaan olikaan seisonut ikkunan ääressä? Aika sentään kului, mikä tarkoitti, ettei hänen tarvinnut olla yksin enää kovinkaan kauan. Ehkä Jack ja Travis tulisivat pitämään hänelle seuraa loppu illaksi. Toiveikkaana Rick asettautui vuotelleen istumaan ja alkoi selailla kirjaa, joka oli jäänyt Travisilta. Aika kului, mutta kukaan ei tullut. Rick tunsi pettymyksen sisällään kasvavan; hän jäisi jälleen yksin. Ei paria voinut siitä syyttää; heillä oli toisensa ja seksi uuvutti nopeasti. He olivat luultavasti nukkumassa jo. Rick huokaisi; hänen oli odotettava, että lääkärintodistus tuotaisiin, ennen kuin hän pääsisi nukkumaan. Samassa ovikello soi ja Rick nousi nopeasti ylös. Poika asteli olohuoneen läpi ovelle; hän oli ollut oikeassa. Travis ja Jack lojuivat lattialla täydessä unessa. Nopeasti Rick avasi oven ja jähmettyi aloilleen; oven takana seisoi vankka ja isokokoinen mies mustassa puvussa. Mies hymyili pojalle ja ojensi kirjekuoren: ”Tässä. Terveisiä lääkäriltäsi.” Rick kohotti kätensä ottaakseen kuoren vastaan, mutta mies tarttui tämän ranteeseen: ”Ymmärräthän, ettei mikään ole ilmaista?” Rick vavahti sanat kuullessaan; mies hymyili edelleen. Olohuoneesta kuului ääniä; Travis oli herännyt ja oli parhaillaan pukeutumassa. Rick painoi päänsä: ”Miten mä voin maksaa sulle..? Mä voin antaa rahat heti..” Mies naurahti ja veti Rickin kiinni itseensä: ”Kyse ei ole rahasta…” Rick äännähti hiljaa tuntiessaan miehen vapaan käden haarovälissään, mutta poika onnistui pysymään rauhallisena.
Ja juuri samalla hetkellä Travis ilmestyi ovelle täysissä pukeissa. Ilme tämän kasvoilla muuttui hämmennyksestä puhtaaseen vihaan muutamassa sekunnissa ja Rickiä kiinni pitänyt mies irrotti otteensa: ”Kukas tämä on? Rakastajasi?” Rick vain seisoi aloillaan sanaakaan sanomatta pää alas painuneena, jolloin Travis käsitti viimeisenkin tekijän yhtälöstä. Poika asteli ulos asunnosta ja tarttui miestä rinnuksista: ”Sä oot siis se äpärä, joka raiskas mun veljen?!” Travisin ote oli luja ja mies tajusi pojan nostaneen hänet monta senttiä ilmaan. Travis ei näyttänyt niin vahvalta. Samalla myös Jack ilmestyi ovelle ja näki asetelman. Kuullessaan Travisin sanat ja nähdessään lähes vapisevan Rickin Jack tiesi tarpeeksi ja asteli ystävänsä luo: ”Rick?” Rick kohotti katseensa ystäväänsä ja tämä näki ensimmäisen kerran Rickin silmissä puhdasta inhoa ja vihaa: ”Mä oon kunnossa.” Jack laski kätensä Rickin olalle: ”Mennään sisään, muuten joku kuttuu vielä poliisit.” Rick vain nyökkäsi ja antoi Jackin taluttaa hänet eteiseen. Travis vilkaisi veljeään ja kääntyi jälleen miehen puoleen: ”Tiiätsä mitä meillä päin tehään sun kaltasille mulkuille?” Travis laski miehen alas, mutta työnsi tämän seinää vasten pitäen yhä toisella kädellään lujasti kiinni. Toisen kätensä Travis laski miehen haaroväliin ja puristi koko voimallaan: ”Sen käsittelyn jälkeen...sä et enää miehestä käy…” Mies ei voinut estää huutoaan ja kyyneleet kohosivat tämän silmiin; hän ei ollut uskonut Travisin saavan sellaista voimaa käteensä. Kun Travis päästi irti, mies valahti polvilleen ja suojasi haarovälinsä käsillään. Travis katsoi miestä halveksivasti: ”Sun on parempi pysyy erossa mun veljestä.” Mies ei vastannut ja Travis kumartui ottamaan lattialle pudonneen kirjekuoren. Poika asteli sisään kääntyen vielä ovella katsomaan miestä: ”Sun on parempi varoa askeleitas…” Travis veti oven kiinni ja katsoi kysyvästi veljeään: ”Kaikki kunnos?” Rick nyökkäsi ja vilkaisi vierellään seisovaa Jackiä, joka näytti hieman vaivautuneelta: ”Mitä nyt Jack? Jotain vialla?” Jack pudisti päätään: ”Ei mitään.” Rick hymyili: ”Mun olohuone vai? Mitä te nyt sille teitte?” Jack punastui ja Travis yskähti: ”Mä huolehin siitä. Mee sä lepäämään Rick.” Rick pudisti päätään: ”Mä en ihan heti tuu unta saamaan.” Travis katsoi nyt veljeään tarkemmin: ”Mitä se halus? Mix se oli täällä?” Rick nyökkäsi kohti kirjekuorta: ”Se toi mun lääkärintodistuksen… Kaikki vaan maksaa…” Jack kuunteli ystävänsä puhetta ja havaitsi tämän välinpitämättömässä äänessä aavistuksen pelkoa. Travis oli ilmeisesti havainnut saman: ”Rick, mitä se halus sulta? Sano se.” Rick kohotti katseensa ja katsoi veljeään silmiin: ”Se halus naida. Työntää saastasen lihansa jälleen kerran mun sisään. Mitä muutakaan kukaan koskaan haluis multa!?” Travis vavahti kuin tätä olisi lyöty: ”Rick... Ei kaikki...” Rick kohotti kätensä vaikenemisen merkiksi ja asteli huoneeseensa lukiten oven perässään; päivä oli alkanut huonosti ja päättynyt vielä huonommin.
Jack oli painanut päänsä Rickin sanat kuullessaan ja Travis näki kyyneleiden valuvan tämän poskille. ”Se oli mun syytä…” Jackin ääni oli hiljainen ja Travis kietoi kätensä pojan ympärille: ”Shh.. Et sä oo tehny mitään..” Jack pudisti päätään: ”Jos mä en ois aamulla…” Travis veti pojan tiukasti itseään vasten: ”Jack, toi mies raiskas Rickin. Sillä ett sä kosketit sitä aamulla, ei ollu mitään tekemistä tän asian kans. Se asia on jo loppuun puhuttu.” Jack nyökkäsi vaisusti ja kuivasi silmänsä; Travis ei valehtelisi hänelle. Travis ohjasi Jackin olohuoneeseen ja vaitonaisina pojat siivosivat jälkensä. Jälleen kerran matto tarvitsi pesua ja valkoinen neste oli tahrinut yllättävän suuren alueen. Travis vaikutti tyyneltä, mutta tämän liikkeet paljastivat pojan jännittyneen olotilan Jackille, joka tarkkaili rakastajaansa lähes tauotta. Lopulta poika ei voinut olla sanomatta mitään: ”Travis? Onx jokin vialla?” Travis jähmettyi kesken liikkeen ja kääntyi katsomaan Jackiä: ”Mix sä kysyt?” Jack asteli pojan luo huolestunut ilme kasvoillaan: ”Sä vaikutat jotenki hermostuneelta? Johtuux se tuosta mitä äsken tapahtu?” Travis huokaisi ja istuutui sohvalle: ”Mä vaan oon huolissani Rickistä… Sen toipuminen sai äsken aikamoisen kolauksen… Ja nyt se on yksin huoneessaan lukkojen takana… Ties mitä se tekee…” Jack henkäisi syvään ja istuutui Travisin viereen: ”Mä oon varma, ett Rick pärjää. Se on paljo vahvempi kuin me uskotaan. Ja teki se mitä tahansa, se ei koskaan päätyis ainakaan epätoivoiseen ratkaisuun.” Travis katsoi yllättyneenä poikaa vierellään: ”Mistä sä sen tiiät?” Jack hymyili: ”Jos se olis itsemurhaan taipuvainen, se olis tehny sen jo sillo heti, kun.. heti, ku se oli raiskattu. Mä en usko, ett se tekis sellasta enää..” Travis katsoi Jackiä tarkkaan: ”Ootsä varma? Pitäskö meidän mennä kysyy miten se voi?” Jack kohautti olkiaan: ”En mä voi varma olla.. En mä tiiä mitä Rick aattelee, mut mä en usko, ett se haluis tappaa ittesä. Mut seuraa se vois tarvita… Sehän on ollu yksin koko illan, sillä aikaa, ku me..” Travis painoi päänsä: ”Sä oot oikees... Mennään kattoo, jos se hyväksys seuran…”
Rick lukitsi oven ja vajosi polvilleen lattialle voimien kadotessa täysin; kyyneleet valuivat jälleen. Mikään ei satuttanut enempää kuin totuus; totuus siitä, ettei hänellä ollut ketään. Hän oli yksin, sanoivat Travis ja Jack mitä hyvänsä. Kaikki hänen tuntemansa henkilöt joko halusivat häntä tai olivat jo saaneet osansa, halusi hän sitä tai ei. Travis ei tiennyt puoliakaan niistä kerroista, jolloin asiakas oli ollut mies. Hän ei jaksanut enää. Rick ei vaivautunut nousemaan lattialta, vaan ryömi vuoteensa luo ja nousi sille viimeisillä voimillaan. Hän ei saisi unta, hän ei edes halunnut nukahtaa. Painajaiset tulisivat ja unikin olisi samaa helvettiä kuin valve.. Olisi niin helppoa vain lopettaa se kaikki, mutta äiti oli saanut hänet vannomaan, ettei hän ikinä edes harkitsisi elämänsä lopettamista. Kipeä muisto sai Rickin olon yhä kurjemmaksi; hän oli jo rikkonut yhden lupauksen, jonka oli tehnyt äidin kuolin vuoteella. Hän oli luvannut lopettaa itsensä myymisen, mutta tässä hän oli edelleen; toisten leluna. Itseinho nousi pintaan ja Rick hautasi kasvonsa tyynyyn; hän todella oli niin alhainen kuin monet olivat sanoneet, hän ei ollut mitään. Hän oli pelkkä lelu, pelkkä huora...
Rick kuuli askeleiden lähestyvän huoneen ovea; ei nyt. Oveen koputettiin. Rick ei liikahtanutkaan, ehkä he menisivät pois. Uusi, edellistä vaativampi koputus. Travisin ääni kutsui hänen nimeään. Travis kuulosti huolestuneelta; pitäisikö hänen avata ovi? Voimakas koputus ja Travis huusi hänen nimeään huolen kuultaessa läpi täysin selkeästi. Rick nousi ylös ja asteli ovelle. Piittaamatta kyynelten tahrimista kasvoistaan tai punaisista silmistään, poika avasi oven lukon. Travis veti oven auki ja katsoi veljeään, joka seisoi ovella lähes välinpitämätön ilme kasvoillaan. Jack tiesi ettei ollut paras aika yrittää lohduttaa poikaa ja Travis näytti ymmärtäneen hänen vihjeensä. Rick kääntyi ja asteli kuin unessa takaisin vuoteelleen ja asettautui pitkälleen vuoteelle sanomatta edelleenkään sanaakaan. Travis seurasi veljeään ja istuutui tuolille vuoteen vieressä: ”Sä todella huolestutit mut Rick. Hetken mä jo luulin, ett sä..” Rick yllättyi kuullessaan veljensä epäilleen hänen aikoneen itsemurhaa: ”Äiti ei pitäis siitä…” Rickin ääni oli hiljainen, kuin tämä olisi puhunut unissaan. Travis katsahti nopeasti Jackiin, joka näytti katselevan ystäväänsä huolen ja kauhun sekainen ilme kasvoillaan; Jack oli huomannut saman, Rick oli saamassa tai jo saanut hermoromahduksen. Tyhjä katse pojan silmissä ja rauhallinen lähes täysin sävytön puhe olivat jo tarpeeksi paha merkki, mutta se, että Rick puhui äidistä, oli jo liikaa Travisille. Jack näki rakastajansa pään painuvan alas ja tämän koko keho vapisi. Lopulta Travis antoi kyynelten valua; eivätkö vastoinkäymiset koskaan loppuneet?
Kului kolme päivää ja Rick alkoi viimein toipua lievästä hermoromahduksestaan. Pojan lääkäri oli käynyt pikaisesti tutkimassa tämän ja todennut tilan olevan hyvin lievä ja parantuvan pelkällä kotona ololla. Kuitenkin tämän kolmen päivän aikana Rick oli täysin Travisin ja Jackin hoidettavana. Rick ei noussut vuoteestaan, ei syönyt tai juonut, eikä myöskään puhunut mitään lukuun ottamatta muutamaa sanaa äidistä. Tämän vuoksi pojat huolehtivat ystävänsä puhtaudesta ja syöttivät tätä milloin Rick vain suostui ottamaan ruokaa vastaan. Nämä kolme vuorokautta olivat hyvin rankkoja kaikille kolmelle pojalle ja, kun Rick viimein alkoi toipua yli pahimman vaiheen, tämä oli häpeissään avuttomuutensa vuoksi. Jack oli huolissaan ystävänsä masentuneesta olotilasta, muttei voinut tehdä mitään; Rick oli toivonut saavansa olla yksin suurimman osan päivästä. Tällä hetkellä Rick istui nojatuolissa vuoteensa vierellä ja luki Travisin jälkeensä jättämää kirjaa. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, koska ajatukset siirtyivät aina pois tekstistä. Rick huokaisi ja laski kirjan syliinsä sulkien sen hellästi; olihan sekin jäänyt äidiltä. Hän ei ollut heittänyt yhtään tavaraa pois, eikä halunnutkaan; äidistä oli jäljellä enää kauniit muistot ja kasa tavaraa. Arvioiden Rick katsoi kelloa; jo yksi. Hänen olisi syytä pedata vuode ja ehkä käydä suihkussa ennen kuin Jack tai Travis mainitsisivat asiasta. Raipan jälkeensä jättämät jäljet olivat jo hieman parantuneet, eikä liikkuminen sattunut enää juuri lainkaan. Silti Rick liikkui yhä varsin varovasti ja valitsi ylleen vain väljiä vaatteita; hän ei halunnut tuntea tapahtunutta. Ajatuksissaan Rick sijasi vuoteensa ja etsi puhtaita vaatteita kaapistaan; miksi kaikki oli niin erilaista? Olivatko Jack ja Travis siivonneet hänen kaappinsa? Olivatko pojat nähneet hänen työhönsä liittyvän välineistön? Häpeä kohosi päällimmäiseksi tunteeksi ja Rick istuutui nojatuoliin puhtaat vaatteet sylissään; miten hän ikinä pystyisi kohtaamaan veljensä ja parhaan ystävänsä, jos nämä olivat nähneet kaiken. Hiljainen koputus ovelta herätti Rickin ajatuksistaan ja poika kääntyi katsomaan ovelle juuri kun Travis asteli sisään tarjotin käsissään: "Toin vähän syötävää. Mikä on olo?" Rick painoi päänsä ja katseli sylissään olevia vaatteita: "Ihan hyvä... Aattelin mennä suihkuun..." Travis asteli aivan veljensä eteen: "Syö ensin, ettei keitto jäähdy." Rick kohautti olkiaan ja otti vastaan tarjottimen mitään sanomatta. Tämä huolestutti Travisia, joka istuutui veljensä vuoteen laidalle ja katseli kuinka tämä lähes välinpitämättömästi söi keittonsa. "Rick, kerro mikä on... Sä oot kovin hiljanen ja sun silmistäs näkee, ett jokin vaivaa sua." Rick ei vastannut heti, vaan katseli hetken tyhjää lautasta. Mitä hän voisi sanoa? Hei, satuitteko näkemään kaikki ne nahkaremmit ja käsiraudat mun kaappia siivotessa? Rick pudisti päätään: "On vaan niin paljon ajateltavaa... Kiitos ruoasta. Mä lähen suihkuun..." Muuta sanomatta Rick nousi ja antoi tarjottimen veljelleen astellen suoraan kylpyhuoneeseen. Travis palasi keittiöön ja pudisti päätään Jackille, joka katseli rakastajaansa kysyvästi.
Rick katsoi itseään kylpyhuoneen peilistä; ei ollut ihme jos Travis huolestui. Hänen katseensa oli väsynyt ja tummat silmien aluset kielivät riittämättömästä unesta. Nopeasti Rick riisuutui ja asteli suihkun alle; lämmin suihku paransi oloa joka kerta. Poika peseytyi huolellisesti ja alkoi kuivata itseään pehmeään pyyhkeeseen. Kuivattuaan selkänsä poika henkäisi syvään nähdessään pyyhkeessään verta. Nopeasti Rick asteli ovelle ja pysähtyi hetkeksi; Travis oli sanonut, että hän ei saisi epäröidä avun pyytämistä, mutta hän oli yhä alasti ja haava tuskin oli kovinkaan suuri. Mietittyään hetken Rick kuitenkin avasi oven: "Travis..." Travis juoksi keittiöstä huolestunut ilme kasvoillaan ja jähmettyi nähdessään Rickin edessään pitämän pyyhkeen olevan veressä. Jack saapui paikalle juuri sopivasti nähdäkseen huolestuneen rakastajansa alkavan tutkia Rickiä: "Mitä tapahtu Rick? Teitsä jotain..." Jack näki Rickin ilmeen synkistyvän ja asteli lähemmäs: "Travis, älä epäile Rickiä... Se ei vahingoita itteään tahallisesti." Rick painoi päänsä ja näytti surulliselta: "Mä yritin vaan kuivata..." Travis polvistui vetäen veljensä mukanaan lattialle: "Ei mitää hätää Rick. Mä vaan huolestuin... Ei se oo ku yx auennu jälki..." Rick nojasi päätään veljensä olkaa vasten samalla kun tämä tutki haavan vakavuutta. ”Mä oon pahoillani…” Rickin ääni oli hiljainen ja Jack näki surun pojan silmissä. Travis halasi veljeään hellästi: ”Ei se mitään Rick… Ei mitään hätää… Kaikki on ihan hyvin.” Rick näytti epäröivän hetken, mutta antoi viimein huokauksen karata huuliltaan; kaikki oli niin kovin sekavaa vieläkin. Jack asteli vaitonaisena keittiöön ja istuutui pöydän ääreen; oli hyvä että Travis huolehti veljestään, mutta poika epäili Rickiä liikaa. Tämän käytös ei tukenut Rickin parantumista lainkaan. Jack painoi päänsä käsiinsä, viikko oli ollut väsyttävä. Jack ei tiennyt mitä hän olisi voinut tehdä; hän tunsi itsensä täysin avuttomaksi nähdessään ennen niin hallitun ystävänsä menettäneen lähes kaiken itsehallintansa. Hiljaiset askeleet saivat Jackin havahtumaan ajatuksistaan ja poika kääntyi katsomaan keittiön ovelle. Rick seisoi oviaukossa väljään mustaan teepaitaan ja sinisiin farkkuihin pukeutuneena. Pojan kasvoilla näkyi huoli ja Jack nousi ylös: ”Mikä hätänä Rick? Onx jotain sattunu?” Rick pudisti päätään ja asteli lähemmäs puhuen hiljaisella äänellä: ”Millon Travis on nukkunu viimex? Se on väsynyt… Se ei jaksa kauan, jos se ei nuku… Millon sä oot nukkunu viimex Jack?” Jack katsoi ystäväänsä hiljaa tietämättä mitä vastata. Rick pudisti päätään ja kääntyi lähteäkseen: ”Levätkää edes vähä.. Ei mua tarvii vahtii… Riittää ku ootte täällä… En mä aio satuttaa itteeni… Muut tekee sen mun puolesta…” Viimeinen lause oli niin hiljainen, ettei Jack ollut varma oliko kuullut oikein. Rick oli juuri astelemassa ulos keittiöstä, kun Jack nousi ylös ja otti pojan lujaan halaukseensa: ”Rick, kukaan ei satuta sua täällä. Ei kukaan.” Rick vain nyökkäsi hiljaa: ”Mä tiiän sen Jack…” Rick irrottautui ystävänsä otteesta ja hymyili surullisesti: ”Kiitti kaikesta Jack..” Jack oli niin yllättynyt ystävänsä hymystä, ettei osannut vastata ennen kuin Rick oli jo poistunut keittiöstä. Jack huokaisi helpotuksesta; ehkä kaikki menisi nyt hyvin.
Travis katseli veljeään kun tämä asteli huoneeseensa ja huokaisi; ehkä Jack oli oikeassa. Hänen täytyi luopua epäilyistään, jotka koskivat Rickin hyvinvointia. Poika oli selvästi toipumassa ja hän vain hidasti veljensä edistystä jatkuvalla huolehdinnallaan. Olisiko hänen parasta poistua kaupungista muutamaksi päiväksi. Miettiessään vaihtoehtoja Travis ei huomannut Jackia, joka oli astellut aivan rakastajansa taakse ja yllättyi, kun tämä kietoi kätensä hänen ympärilleen: ”Mitä sä mietit?” Travis kääntyi katsomaan poikaa takanaan: ”Mun pitää lähtee vähäx aikaa… On joitakin asioita hoidettavana…” Jack nyökkäsi: ”Millon sä lähet? Ja miten pitkäx aikaa?” Travis teki päätöksensä nopeasti: ”Mun pitää lähtee huomenna heti aamusta. Mä en viivy ku muutaman päivän.” Jack näytti taistelevan tunteidensa kanssa, mutta kun poika kohotti katseensa lattiasta, tämän silmissä näkyi vain lämpöä: ”Sun on tehtävä mitä pitää.” Travis veti Jackin lujaan syleilyyn ja alkaessaan suudella toisiaan pojat pysyivät täysin tietämättöminä hahmosta, joka seisoi huoneen ovella pää alas painuneena kyynelten tippuessa pehmeälle matolle.
Rick vetäytyi huoneeseensa sulkien oven hiljaa perässään. Poika istuutui vuoteelle ja painoi päänsä käsiinsä; hän jäisi jälleen aivan yksin. Jackillä ei ollut syytä jäädä, jos Travis ei ollut paikalla, eikä hän pyytäisi ystäväänsä ottamaan häntä taakakseen. Eikö Travis ollut luvannut pysyä hänen luonaan niin kauan kuin hän poikaa tarvitsi? Aikoiko Travis jälleen lähteä kuten viimeksi? Tälle ajatukselle Rick pudisti päätään; Travis ei tekisi niin toista kertaa. Pojan oli luultavasti mentävä takaisin heidän kotikaupunkiinsa tapaamaan lahkoaan. Sitä tapaamista ei voinut sivuuttaa. Rick kuivasi kyyneleensä ja asettautui vuoteelleen; Travis ja Jack tuskin olivat tulossa käymään hänen luonaan ihan heti. Rick sulki silmänsä yrittäen nukahtaa, mutta uni ei tullut. Kuinka hän pärjäisi ilman veljensä tukea? Hänen oli jälleen mentävä kouluunkin seuraavana päivänä ja kun hän tulisi kotiin asunto olisi tyhjä ja hiljainen. Entä jos mustapukuinen mies tulisi jälleen? Kukaan ei estäisi miestä tekemästä mitä halusi. Rick huomasi alkavansa voida pahoin jo pelkästä ajatuksesta ja huokaisi syvään; hänellä oli viikko aikaa saada itsensä työkuntoon. Hän ei voinut palvella asiakasta, jos hän ei kyennyt sivuuttamaan epämiellyttäviä seikkoja mielestään. Rickillä vain ei ollut pienintäkään aavistusta kuinka tämä olisi mahdollista. Pojan täytyi myöntää, etteivät kaikki miespuoliset asiakkaat olleet suinkaan olleet kovakouraisia, mutta Rick ei vain pystynyt oppimaan pitämään seksistä toisen miehen kanssa. Huokaisten poika käänsi kylkeään ja pakotti itsensä rentoutumaan; vielä ei ollut pelättävää.
Seuraavana aamuna Travis kertoi päätöksensä Rickille, joka kuunteli veljeään tyynenä. Jack katseli normaalia väljempiin vaatteisiin pukeutunutta ystäväänsä tietämättä millaista reaktiota odottaa. Travis tuntui olevan yhtä hämillään, kun Rick vain nyökkäsi hänen selityksensä loputtua. Rick katsoi hetken Travisia: ”Jos sun on mentävä, niin sun on mentävä… En mä voi tai haluu pidätellä sua tääl..” Rick kääntyi Jackin puoleen: ”Pitikö meidän mennä?” Jack nyökkäsi ja kurottautui suutelemaa Travisia: ”Nähdään taas. Älä unoha mua…” Travis pudisti päätään: ”En mä sua unoha.. Mä tuun muutaman päivän päästä takas.” Rick oli jo astellut ovelle ja ennen kuin Travis edes ehti huomata veljensä lähteneen tämä asteli porraskäytävään mitään sanomatta. Nopeasti Travis juoksi veljensä perään ja veti tämän takaapäin lujaan halaukseen: ”Rick.. Mä tuun kyl takas… Mä en jätä sua enää..” Rick nyökkäsi: ”Mä tiiän.” Travis vapautti veljensä ja katsoi kuinka tämä lähti astelemaan portaita alas taakseen katsomatta.. Jack asteli rakastajansa vierelle: ”Kyl se siit.. Rick on pian taas kunnos..” Travis kietoi kätensä pojan ympärille ja suuteli tätä hellästi: ”Pidä huolta Rickistä mun poissa olles.. Se ei oo niin kunnos ku näyttää. Nähdään ihan pian..” Jack nyökkäsi: ”Mä katon sen perään. Oo sit varovainen. Ja tuu ehjänä takas..” Vielä pikainen suudelma ja Jack kiirehti ystävänsä perään. Travis huokaisi ja asteli takaisin sisään pakkaamaan vähäiset tavaransa.
Rick tunsi olonsa väsyneeksi ja ihmisten katseet tuntuivat nyt ahdistavilta. Jack oli koko ajan hänen lähellään, mutta se ei helpottanut ahdistusta. Päivä kului kuten muutkin koulupäivät, lukuun ottamatta Rickin koko ajan kasvavaa uupumusta, ja lopulta oli viimeinen välitunti. Rick oli lähtenyt ulos haukkaamaan happea sillä aikaa kun Jack oli mennyt käymään wc:ssä. Rick nojaili syrjäisessä paikassa koulun varastorakennuksen seinään silmät suljettuina; pian päivä olisi ohi ja hän pääsisi kotiin. Samassa poika kuuli useiden askeleiden lähestyvän ja avasi silmänsä katsoakseen keitä tulijat olivat. Nähdessään neljä isokokoista poikaa joilla kaikilla oli varsin ilkeä hymy kasvoillaan Rick suoristautui: ”Mitä nyt..?” Pojat ympäröivät Rickin ja eräs heistä asteli aivan Rickin eteen: ”Sä oot sen hintin kavereita. Makaat sä sen kanssa? Tääl ei tarvita hinttejä!” Rick katsoi poikaa tyynesti: ”Me ollaan ystävii. Ja mä en harrasta miehii.” Sama poika jatkoi puhettaan kuultuaan tyynen vastauksen: ”Ja sä oletat ett me uskottas tuo.” Samassa Rickin sivuilla olleet pojat tarttuivat Rickin käsivarsiin kovakouraisesti ja veivät pojan pois seinän vierestä. ”Annat sä sen panna sua? Ootsä sen huora?” Rick jähmettyi, eikä osannut sanoa mitään pitkään aikaan. Pojan sanat kaikuivat Rickin mielessä ja oli vähällä etteivät kyyneleet alkaneet valua. Vasta, kun Rickiä kiinni pitävät pojat pakottivat Rickin kumartumaan ja hän tunsi käsien vaeltavan pitkin vartaloaan, Rick heräsi järkytyksestään: ”Mitä…? Ei..? Älä koske…” Rick haukkoi henkeään kun poika puristi lujaa hänen housujen peittämää penistään. Rick tunsi hätääntyvänsä; ei, se ei saanut toistua.. Hän ei halunnut.. Rick yritti vapautua otteesta, mutta tiukka ote hänen hiuksistaan sain pojan äännähtämään vaimeasti kivusta. Poika hänen takanaan astui lähemmäs ja painoi selvästi kiihottuneen muotonsa Rickiä vasten alkaen avata pojan vyötä. Rickin edessä sen sijaan toinen poika avasi housunsa ja otti esiin peniksensä: ”Sä varmaan osaat imee..” Rick oli kauhuissaan ja tuntiessaan vyönsä väljenevän riuhtaisi itsensä koko voimallaan vapaaksi: ”EI!!!” Pojat yrittivät ottaa Rickistä uudelleen kiinni, mutta tällä kertaa Rick oli varuillaan. Hän väisti kiinniottoyritykset ja vastasi lujalla potkulla, joka osui housunsa avanneen pojan nivustaipeeseen. Poika vajosi maahan kivusta huutaen ja, muiden kääntyessä ystävänsä puoleen, Rick juoksi pois.
Jack oli juuri astunut ulos, kun huomasi Rickin juoksevan varastolta päin. Jack lähti astelemaan ystäväänsä vastaan ja huomasi pian kyyneleet pojan poskilla. ”Rick? Mitä tapahtu…?” Rick ei kyennyt vastaamaan vaan päästyään aivan Jackin luo lysähti maahan itkien lohduttomasti. Jack näki varastolta hitaasti poistuvan neljän pojan ryhmän, jonka yhtä jäsentä talutettiin hitaasti poispäin. ”Rick? Tekikö nuo sulle jotai? Satuttiko ne sua?” Rick ei vastannut ja Jack päätti, että päivä saisi päättyä tähän. Poika auttoi ystävänsä hellästi ylös ja talutti tämän autolleen: ”Mennään kotiin Rick… Ei mitään hätää enää..” Rick alkoi viimein rauhoittua ja nyökkäsi vaisusti pyyhkien kyyneliään kasvoiltaan.. ”Jack.. Näytänkö mä huoralta..? Senkö takii kaikki tietää..? Onx se syy mix kaikki haluu naida..?” Jack oli juuri istuutunut autoon ja vetänyt oven kiinni, mutta jähmettyi kesken auton käynnistyksen kysymykset kuullessaan. Rick katsoi ystäväänsä vakavana ja tämä huokaisi: ”Rick… Et sä näytä.. Mä en ikinä ois olettanu sua alan edustajax.. Sä vaan näytät upeelta, mikä voi vetää puoleesa epätoivottuuki huomioo..” Rick painoi päänsä: ”Ne kysy makaanko mä sun kasn.. Jack, ne kysy…oonko mä… sun huora.. Ne.. halus..” Jack laski kätensä Rickin olalle: ”Se oli vaan saattumaa Rick.. Ei ne tiiä sun ammattii.. Se siis johtu musta… Mä oon pahoillani Rick..” Rick pudisti päätään: ”Ei sun tarttee pahoitella.. Mä tiesin mitä siitä voi seurata, ku kutsuin Travisin.. Mä vaan.. Mä en viel oo valmis olemaan kenenkään panopuu.. Pelkkä ajatus saa mut voimaan pahoin.” Jack huokaisi ja käynnisti auton lähtien ajamaan kohti Rickin asuntoa: ”Kukaan ei tee sulle mitään ainakaan viikkoon.. Mut sun työt jatkuu ens viikolla ja siellä...” Rick nyökkäsi: ”Mä tiiän.. Mun pitää tottuu taas kaikkeen uudelleen.” Rick empi hetken: ”Voitsä… voitsä auttaa mua..?” Jack oli vähällä ajaa toisen auton perään kysymyksen kuullessaan: ”Mitä?! Rick?” Rick huokaisi: ”Mä en voi tehdä kaikkee ite.. Ja.. mä en voi pyytää Travisia…” Jack vilkaisi vaivautuneen olosta ystäväänsä: ”Mitä mun sit pitäs tehä..?” Rick näytti yhä vaivautuneemmalta: ”Sitoo mut… Alistaa…” Rick kohotti katseensa: ”Mä en aio pyytää sua tekemään mitään seksiin liittyvää… Sä oot Travisin kans…” Rickin äänessä oli surullinen sävy ja Jack vilkaisi ystäväänsä jälleen: ”Rick.. Mä en oo varma osaanko mä auttaa sua.. Kuten oot varmaan huomannu, niin mä oon alistuva osapuoli.. ja mitä sitomiseen tulee, niin mä en oo koskaan…” Rick hymyili vaisusti: ”Jack.. Jos sä et haluu olla tekemisis mun kans niin…” Jack keskeytti ystävänsä: ”Rick! Älä koskaan epäile tuota! Mä en aio hylätä ystävääni.” Rick vaikeni ja Jack pysäytti auton kerrostalon pihaan: ”Perillä ollaan. Eli mitä ja milloin sä haluut mun tekevän?” Rick nousi autosta ja katsoi ystäväänsä: ”Jos mä haluun olla kunnossa ens maanantaina niin olis parempi alottaa jo tänään. Mut sun pitää olla varma, ett sä haluut tehdä sen..” Jack nousi autosta ja nyökkäsi: ”Ensin syödään ja sitten katsotaan mitä tehdään..” Rick tyytyi vain nyökkäämään ja yhdessä pojat astelivat sisään.
Previous chapter Review fiction Next chapter