Aamu sarasti aurinkoisena ja Rick heräsi auringon kirkkaisiin säteisiin Jackin avatessa ystävänsä huoneen verhot: ”Aika nousta Rick. Me myöhästytään luennolta, jos ei pidetä kiirettä.” Rick avasi silmänsä uneliaana ja äännähti vaimeasti kirkkaalle valolle: ”Kirkasta…” Jack katsahti ystäväänsä, kun tämä nousi istumaan ja naurahti pojan sekaisille hiuksille: ”Rick.. Sä näytät pensaan läpi ryömineeltä.” Rick kokeili hiuksiaan sormillaan ja kaatui takaisin vuoteeseen vetäen peiton päänsä yli: ”Mä en ala… Mä en ikinä saa näitä selväx…” Jack asteli vuoteen luo ja vetäisi peiton pois ystävänsä päältä unohtaen täysin tämän alastomuuden. Rick nousi ylös salamannopeasti ja sieppasi peittonsa takaisin kietoen sen ympärilleen punastuen häpeästä; hänen kehonsa oli huomattavasti mieltä virkeämpi. Jack hymyili anteeksipyytävästi: ”Sorry, mä unohin, ett sun vaatetus oli varsin niukka...” Rick vain nyökkäsi ja asteli vaatekaapilleen. Juuri kun poika oli valitsemassa vaatteitaan, Jack painoi kaapin oven kiinni ja pudisti päätään: ”Ei Rick.. Sä oot pukenu löysiä vaatteita ihan tarpeex. Laita jotain normaalia, jotain mitä sä käytit ennen ku…” Jack vaikeni ja Rick kääntyi katsomaan ystäväänsä silmiin: ”Ennen ku mut pantiin verille ja hakattiin paskax..?” Jack katsoi ystäväänsä pahoitellen: ”Rick.. Mä oon pahoillani.. Ei ollu tarkotus tuoda tätä taas esille…” Rick pudisti päätään: ”Mä oon sinut sen asian kans. Mut mä en voi mitään tälle pelolle... Mä tiiän, etten voi välttää miesasiakkaita ja ett kaikki ei oo kovakourasii, mut… Jack, mä pelkään kuolakseni palata töihin...” Rick katsoi poispäin puhuessaan ja Jack laski kätensä tämän olalle: ”Sulla on viel kuus päivää aikaa totutella ja ei kai sun pomoskaan sua heti susille heitä..?” Rick hymyili surullisesti: ”Naurettavinta on, ett pomo pitää meistä pirun hyvää huolta... Ei mulla pitäs olla valitettavaa.. Mä saan hyvät rahat työstä, meillä on oma lääkäri, meitä suojellaan työaikana ulkopuolisilta... Luultavasti se ei edes anna mua käyttöönkään ekana päivänä.. Silti mä pelkään..” Rick painoi päänsä ja huokaisi syvään: ”Mä en oo halpa Jack.. Mä oon kallein mitä hotellista saa, mut mä en oo koskaan tuntenu itteeni tätä halvemmax.. Mä oo arvoton...” Jack kietoi kätensä ystävänsä ympärille ja halasi tätä lujaa: ”Ei Rick, sä et oo arvoton.. Etkä halpa.. Se, mitä sä maksat, ei määrittele sun arvoas. Sä oot kallisarvoinen ystävä, Rick.” Rick sulki silmänsä hetkeksi ja, kun Jack perääntyi, kääntyi katsomaan poikaa lämmin hymy kasvoillaan: ”Kiitti Jack.. Kiitti kaikesta. Sä oot auttanu mua niin paljon, enkä mä tiiä miten mä voin ikinä korvata sen..” Jack hymyili ystävälleen tämän hymystä ilahtuneena: ”Ei sun tarvii korvata sitä mitenkään. Ystävät on sitä varten, ett ne auttaa.” Jackin hymy muuttui ilkikuriseksi: ”Mut, jos sä haluut ehottomasti korvata jotenki, niin vedä ylles jotain sun tyylilles uskollista ja lähetään kouluun.” Rick naurahti ja nyökkäsi: ”Mä teen tän vaan, koska sä sanot niin.” Nopeasti poika veti kaapista ulos mustat leveälahkeiset farkut ja vaalean vihreän hihattoman paidan pukeutuen ennen kuin Jack ehti edes kunnolla tajuta mitä oli tapahtumassa.
Rick katseli ulos auton sivuikkunasta Jackin ajaessa hiljaista vauhtia kohti koulua; hän ei pelännyt tai jännittänyt kouluun menoa samalla tavalla kuin edellisenä päivänä, mutta edellisen päivän tapahtumat kertaantuivat mielessä uudestaan ja uudestaan. Oliko hänen ammattinsa niin ilmiselvä asia? Huomaamattaan Rick puristi kätensä nyrkkiin ja koko hänen kehonsa jännittyi kiinnittäen Jackin huomion. ”Rick? Kaikki kunnos?” Poika havahtui ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan ystäväänsä nyökäten: ”Mulla on vaan niin paljon ajateltavaa..” Jack nyökkäsi ja alkoi jälleen seuraa liikennettä: ”Kerro sit heti, jos susta tuntuu, ettet jaksa olla koulul. Mä kyl tuon sut kotiin...” Rick hymyili kiitollisena: ”Kiitti Jack, mut kyl mä pärjään.” Jack ei vastannut; halusiko Rick olla yksin asunnossaan? Oliko hän viipynyt liian kauan? Rick katseli ystäväänsä hetken ja kääntyi sitten jälleen katselemaan ulos sivuikkunasta: ”Tiiätsä miten ilonen mä oon, etten jääny yksin eilen, ku Tavis lähti...” Jack ei tiennyt mitä vastata ja pysyi hiljaa seuraten liikennettä tarkkaan. Rick huokaisi ja katseli jalkakäytävällä käsikädessä astelevaa paria: ”Mä tiiän, ett munlaisen ei oo koskaan mahdollista seurustella tai saada rakastajaa, mut mä oon kiitollinen siitä, ett sä pysyit mun ystävänä. Se merkitsee mulle tosi paljon..” Rick kääntyi katsomaan Jackiin: ”Mä oon huomannu, ett sä et haluu olla asunnollas tai näyttää sitä mulle, joten sen täytyy olla epämiellyttävä paikka sulle. Jos sä haluut, sä voit muuttaa mun luo. Mä voi erottaa olohuoneesta osan sermillä ja hankkii sulle vuoteen...” Nyt Rick hymyili: ”Se ois mukavampi ku patja tai sohva.” Nyt Jack punastui kuunnellessaan epäuskoisena ystävänsä sanoja: ”Rick.. Mä.. En mä voi…” Rick ei vastannut vaan käänsi katseensa pois; Jack ei halunnut muuttaa hänen luokseen? Ehkä poika oli hänen luonaan vain koska Travis oli pyytänyt tätä huolehtimaan hänestä.. Ehkä Jack vain sääli häntä. Jack pysäköi autonsa koulun parkkipaikalle hämmentyneenä, eikä edes huomannut kuinka Rick nousi autosta. Vasta kun auton ovi sulkeutui, poika huomasi ystävänsä astelevan kohti koulun pääovea.
Ensimmäinen luento oli alkanut juuri kun Jack oli kiirehtinyt saliin ja poika oli etsinyt katseellaan Rickiä löytämättä ystäväänsä salista. Hän oli kadottanut Rickin aulaan kerääntyneeseen väkijoukkoon ja astellut suoraan luentosaliin olettaen tapaavansa ystävänsä siellä. Jack alkoi huolestua luennon yhä edetessä; missä Rick oikein oli. Oliko hän loukannut ystäväänsä kieltäytymällä muuttamasta tämän luo, niin paljon ettei tämä ollut tullut edes luennolle. Miten Rick voisi selittää opettajilleen jatkuvat poissaolonsa ja korvata menetetyt luennot? Mikäli Jack olisi tiennyt vastauksen kysymyksiinsä, hän olisi ollut raivoissaan. Onnekseen poika kuitenkin oli onnellisen tietämätön siitä, että samaan aikaan, kun hän kuunteli ydinfysiikan luentoa, Rick seisoi kumartuneena rehtorin pöydän yli miehen naidessa poikaa armotta.
Rick asteli rehtorin kansliaan erään opettajan välitettyä kutsun ja tunsi olonsa muuttuvan epävarmaksi; mitä asiaa rehtorilla mahtoi olla? Poika koputti oveen yllättyen nopeaa sisään komentoa. Rehtori McGarthy nousi seisomaan Rickin astuessa sisään: ”Hyvää huomenta Rick. Asiani koskee poissaolojasi.” Rick nyökkäsi: ”Huomenta rehtori.” Mies viittasi tuolia työpöytänsä edessä istuutuen samalla pöytänsä taakse: ”Sinulle on kertynyt huomattavan paljon poissaoloja Rick. Haluaisitko selittää mistä ne johtuvat?” Rick painoi päänsä istuutuessaan: ”Olen pahoillani rehtori. En ole voinut hyvin viime aikoina.” Mies nyökkäsi ja nousi ylös astellen pöytänsä ympäri: ”Ymmärrän...” Rick ei voinut olla epäilemättä miehen motiivia, kun tämä laski kätensä hänen olalleen ja kumartui lähemmäs. ”Puhutko nyt varmasti totta Rick? Voisivatko poissaolosi johtua siitä, että teet liikaa töitä?” Rick jähmettyi aloilleen, eikä saanut sanaa suustaan; mistä oli kyse? Tiesikö rehtori hänen työstään? McGarthy naurahti hiljaa: ”Se siis on totta. Koulussani on huora. Ja kaiken lisäksi tämä huora käyttää kouluaikaa lepäämiseen.” Rick kuunteli rehtoria järkyttyneenä kykenemättä sanomaan tai tekemään mitään edes silloin, kun miehen käsi alkoi vaellella pitkin pojan reisiä. ”Miten ajattelit korvata tämän hukkaamasi ajan? Tiedät hyvin, että pelkät toistuvat poissaolot riittävät erottamiseen, mutta ammattisi on jo kerta kaikkiaan sopimaton kouluumme...” Rick kääntyi katsomaan rehtoriin anovin silmin: ”Mä teen mitä hyvänsä... Älä erota mua... Tää koulu on ainut mitä mulla on enää jäljellä...” Rehtori suoristautui hymyillen: ”Hyvä on. Saat jatkaa koulussa, mutta poissaolosi tulet tästedes korvaamaan seuraavasti; tulet luokseni, riisut vaatteesi ja kumarrut pöytäni yli jalat haara-asennossa.” Rick ei ollut uskoa kuulemaansa; ei täälläkin... Poika painoi päänsä tuntiessaan kyyneleet silmissään: ”Hyvä on...” Hitaasta Rick nousi ylös ja riisuutui rehtorin katsellessa poikaa himoitsevasti. Kun Rick pakotti itsensä kumartumaan työpöydän yli, mies avasi housunsa ja veti esiin peniksensä: ”Hyvä poika...” Rick sulki silmänsä tuntiessaan miehen kädet ihollaan; kyyneleet alkoivat viimein valua. Rehtori työntyi pojan sisään ilman valmistelua tai varoitusta peittäen Rickin suun kädellään vaimentaakseen tämän tuskanhuudon. Uudelleen ja uudelleen mies työntyi sisään ja vetäytyi jälleen ulos käyttäen pojasta vuotavaa verta liukasteena lisäten omaa nautintoaan. Rick itki katkerasti koko tapahtuman ajan ja toivoi voivansa kuolla pois. Hänen viimeinen turvapaikkansa, viimeinen paikka, jossa ei tiedetty hänen työstään oli muuttunut yhdeksi työpaikaksi muiden joukossa. Hänellä ei ollut enää yhtään paikkaa jonne paeta, ei enää ainuttakaan vaihtoehtoa... Sillä hetkellä, kun rehtori McGarthy saavutti huippunsa ja syöksi siemennesteensä oppilaansa sisään, Rick alistui kohtalolleen; hän olisi huora ikuisesti.
Luento loppui ja Jack asteli ulos salista huolestuneena; Rick ei ollut tullut vieläkään. Samassa Jack jähmettyi aloilleen nähdessään Rickin vähän matkan päässä seisoskelemassa rennosti seinään nojaten. Nopeasti Jack kiirehti ystävänsä luo ja oli juuri kysymässä tämän vointia, kun Rick kohotti katseensa. ”Mä ymmärrän nyt Jack. Mä tiiän paikkani.” Rickin silmissä ei ollut enää pienintäkään loistetta, vaikka tämän ilme olikin ystävällinen, ja Jack huolestui todenteolla: ”Mitä on tapahtunu Rick?” Rick pudisti päätään: ”Älä huoli Jack, mä oon kunnossa. Mä vaan ymmärsin viimein, ettei mulla ole vaihtoehtoja. Mä oon valmis palaamaan töihin ens viikolla.” Jack katsoi poikaa ymmällään: ”Rick...” Rick kohotti toisen kätensä vaikenemisen merkiksi: ”Ei se mitään Jack. Älä musta huoli, mä pärjään kyllä omillani, niin kuin ennenkin. Yksin työni kanssa.” Rick kääntyi lähteäkseen, mutta Jack otti tätä tiukasti kinni käsivarresta: ”Rick, mix sä puhut noin? Et sä oo yksin. Mä ja Travis ollaan sun tukena. Me ollaan aina sun tukena, jos sä sitä tarviit!” Rick näytti hämmentyvän sanat kuullessaan ja Jack madalsi ääntään: ”Rick jutellaan tästä autossa.” Rick ei vastannut, mutta antoi Jackin vetää itsensä parkkipaikalle, missä istuutui autoon Jackin avatessa oven. ”Jack, mä en olettanu sun sanovan mitään tuollaista...” Jack katsoi poikaa kummastuneena: ”Rick mä oon sun ystäväs, mä en aio pettää sua jättämällä sut yksin.” Rick näytti hämmentyneeltä: ”Mut sä.. Mix sä et sit voi muuttaa mun luo? Johtuux se mun työstä? Pelkäätsä, ett mä teen sulle jotain? Vaadin sulta jotain? Mix Jack!?” Rickin silmät olivat tyhjät eikä kyyneltäkään valunut, vaikka tämän ääni vapisikin. Jack painoi päänsä: ”Rick, se ei johdu susta tai sun työstä. Mä en voi ottaa sulta sellasta lahjaa. On totta, ett mä vihaan asuntooni, muta mä en voi tunkeutuu sun luo. Mä oon jo nyt viipyny ihan liian kauan...” Rick pudisti päätään: ”Ei... Sä et oo viipyny yhtään liian kauan... Mä en haluu olla yksin enää... Mut mä en voi saada elämänkumppania kuten sä ja Travis saitte toisenne... Six mä pyydän, ett te kax asusitte mun kans edes jonkin aikaa. Mä en haluu olla teille vaivax, mä pärjään yksinki, mut mä kaipaan seuraa...” Rick painoi päänsä: ”Sorry.. Mä meen nyt... Mun ovi on aina auki teille kahdelle...” Rick nousi autosta ennen kuin Jack ehti edes tajuta mitä poika oikeastaan oli sanonut. Rick lähti astelemaan poispäin koulusta pää alas painuneena ja surullisesti hymyillen; hän oli pilannut viimeisenkin ystävyytensä. Hän ei olisi saanut anella Jackiä muuttamaan hänen luokseen. Mitä Travis sanoisi? Olisiko tämä vihainen, vai pettynyt… Ehkä molempia... Ei Travis halunnut asua hänen kanssaan... Jack ja Travis ansaitsivat rauhaa ja aikaa kahdestaan. Hän ei enää pyytäisi, ei anoisi, eikä itkisi. Hänellä ei ollut oikeutta siihen.
Jack katsoi pää painuksissa astelevaa ystäväänsä; oli selvää, että tälle oli tapahtunut jotain ikävää. Nopeasti poika teki päätöksensä; hän oli toivonut voivansa asua Rickin luona ja nyt, kun tilaisuus tarjoutui, hän ei voinut jättää sitä käyttämättä. Jack nousi autosta ja juoksi Rickin perään: ”Rick!! Rick, oota!” Rick pysähtyi ja kääntyi ympäri kasvoillaan hallittu tyyni ilme: ”Jack?” Jack pysähtyi aivan Rickin eteen ja välittämättä kadulla liikkuvista ihmisistä veti Rickin lujaa halaukseen: ”Rick, vieläkö se asuntotarjous on voimas?” Rick vain nyökkäsi, jolloin Jack huokaisi päästäen irti ystävästään: ”Hyvä.. Mä otan sen vastaan. Jos sä siis enää haluut mua sun nurkkiis.” Rick nyökkäsi jälleen: ”Haetaan sun tavaras koulun jälkeen. Sun pitää ehtii luenolle.” Jack katsoi ystäväänsä tarkasti: ”Sä kai tarkoitat, ett meidän pitää ehtii luennolle?” Rick pudisti päätään: ”Sun pitää ehtii. Mä sain päivän vapaata... Meen kotiin ja järjestelen paikkoja. Nähään sit siellä...” Jack näytti yllättyneeltä: ”Vapaata? Mä voin viedä sut…” Jälleen pään pudistus: ”Mä kävelen. Nähään myöhemmin...” Muuta sanomatta Rick lähti astelemaan kohti asuntoaan ja Jack jäi katsomaan pojan perään huolestuneena; miksi joka kerta yhtä askelta eteenpäin vastasi kaksi askelta taaksepäin?
Travis heräsi hiljaiseen äänten sorinaan oltuaan tajuttomana edellisestä illasta lähtien. Päätä särki ja olo tuntui heikolta; miten paljon verta hän olikaan menettänyt? Varovasti Travis nousi istumaan ja tunsi huimauksen alkavan; ei hyvä... Ilmeisesti hän oli yhä lahkon kokoontumispaikalla. Huimaus yltyi ja poika teki kaikkensa estääkseen itseään kaatumasta vuoteen laidan suuntaan. Yritys osoittautui turhaksi kun poika pyörtyi uudelleen ja tippui alas vuoteelta. Tämä herätti lahkolaisten huomion ja nopeasti muutama lahkolainen kiirehti nostamaan Travisin takaisin vuoteelle ja tarkastamaan tämän haavoja. Pojan onneksi haavat eivät olleet auenneet ja verenvuoto oli jo täysin tyrehtynyt kaikista kohdista. Muutamaa hetkeä myöhemmin Travis avasi silmänsä ja äännähti vaimeasti ennen kuin nousi jälleen istumaan: ”Puhelin...” Joku lahkolaisista ojensi Travisille tämän matkapuhelimen ja nopeasti poika vilkaisi sen kelloa: ”Jo yli kakstoista?” Nopeasti poika etsi puhelimen muistista veljensä numeron ja toivoi tämän vastaavan. Puhelin hälytti muutamia kertoja ja viimein tuttu ääni vastasi: ”Moi...” Travis havaitsi erikoisen sävyn veljensä äänessä, mutta ei aivan kyennyt tunnistamaan sitä. ”Kaikki kunnos Rick?” Hetken oli hiljaista ja Travis alkoi huolestua, mutta lopulta: ”Ei mitään vialla. Jack muuttaa mun luo. Sen asunto on kuulemma huono.” Travisin oli vaikea uskoa kuulemaansa; Jack muutti hänen veljensä luo? ”Toista tuo äskeinen Rick...” Rick naurahti hiljaa: ”Älä käsitä väärin. Se tulee vaan kämppäkaverix. Ei syytä mustasukkasuuteen. Mä en aio viedä sulta miestä. Enkä vois vaikka aikosinkin...” Travis havaitsi surua viimeisessä lauseessa: ”Rick, kerro mikä on. Mä en pääse sinne vielä tänään, muta lupaan tulla joko huomen illal tai torstaina.” Jälleen hiljaisuus kunnes lopulta: ”Rehtori McGarthy pani mua tänään... Ja kunnolla... Sattuu vieläki... Mä en voinu kertoo Jackille...” Travis ei aluksi edes ymmärtänyt kuulemaansa, niin välinpitämättömästi Rick asiasta kertoi, kuin tämä olisi puhunut säästä. Lopulta totuus upposi Travisin tajuntaan: ”MITÄ HELVETTIÄ!?” Rick oli hetken hiljaa, kunnes Travis kuuli lähes vapisevan äänen: ”Ootsä vihanen mulle Travis..?” Travis huokaisi: ”Ei Rick, en oo vihanen sulle. Mut se rexi voi menettää jotain elämälle tärkeetä tuosta hyvästä..” Rick ei vastannut ja Travis pelkäsi pojan katkaisevan puhelun: ”Rick oot sä vielä siel?” Hiljainen ääni vastasi: ”Täällä ollaan.. Travis, ku sä tuut, tääl on vähä erilaista.. Mä tein teille tilaa.” Travis pudisti päättään; Rick oli täysin poissa tolaltaan. Hänen oli päästävä Rickin luo mahdollisimman nopeasti; Jack ei tiennyt mitä tehdä tällaisessa tilanteessa. ”Travis? Et sä haluu asuu mun luona? … Ei se mitään.. Mä ymmärrän. Nähään joskus.” Travis avasi suunsa, mutta Rick oli jo katkaissut puhelun. Travis laskeutui kyljelleen vuoteelle ja mietti kuulemaansa; hänkään ei voisi kertoa Jackille rehtorista.
Jack oli kärsimätön eikä onnistunut keskittymään luentoihin. Viimein päivän viimein luento päättyi ja nopeasti poika asteli autolleen. Lievää ylinopeutta ajaen Jack kiirehti ystävänsä asunnolle. Poika jopa juoksi portaat ylös asti nopeuttaakseen matkaansa. Hetken henkeään tasattuaan Jack soitti ovikelloa, ja kuuli askeleita sisältä. Hetkeä myöhemmin ovi avautui ja Jack asteli sisään ystävänsä ohi: ”Miten sun päiväs meni?” Rick kohautti olkiaan: ”Ei sen kummempaa. Mä soitin yhteen hyvään sisustusliikkeeseen ja tilasin vuoteen, yöpöydän ja uuden sohvan. Sit askartelin tuon kulmauksen parissa...” Rick osoitti olohuoneen kauimmaista kulmaa, joka oli nyt erotettu kauniilla sermillä muusta huoneesta. Jack katsoi sermiä ihmeissään: ”Rick? Miten sä ton sait aikaan? Sehän on upee?” Rick ei vastannut, vaan asteli sermin luo Jackin seuratessa perässä. ”Rick?” Rick avasi sermissä olevan oven ja Jack henkäisi; hän ei ollut tiennyt ysävänsä kykenevän tällaiseen. ”Se on puuta... Siitä ei näy läpi. Ei tää iso oo mut tähän mahtuu hyvin parisänky ja yöpöytä.” Rick katseli hetken mykistynyttä ystäväänsä ennen kuin jatkoi: ”Mä aattelin, ett sä haluut tuoda Travisin yöseurax, vaik se ei haluukkaan asuu täällä...” Jack katsoi nyt tarkemmin ystäväänsä: ”Mitä sä tolla tarkotat Rick? Mistä sä päättelet, ettei Travis haluis asuu täällä?” Rick hymyili surullisesti: ”Se soitti päiväl. Tulee kuuleman joko huomenna tai torstaina... Se ei vaikuttanu innokkaalta ku kerroin ett järjestin teille tilaa... Mut ei se mitään...” Jack pudisti päätään; jokin oli pahasti vialla, mutta hän ei tiennyt mitä se olisi voinut olla.
Päivällisen jälkeen Jack lähti hakemaan tavaroitaan Rick seuranaan. Hän ei ollut näyttänyt asuntoaan ystävälleen koskaan aiemmin ja nyt hän vain hakisi tavaransa. Rick istui vaitonaisena sivuikkunasta ulos katsellen heidän ajaessaan kaupungin halki, eikä Jack keksinyt miten olisi voinut avata keskustelun. Rick näytti heräävän ajatuksistaan kun Jack pysäköi autonsa kerrostalon pihaan: ”Sä asut täällä?” Jack nyökkäsi: ”Jep. Mulla on pieni yksiö toisessa kerroksessa.” Rick nyökkäsi ja nousi ulos autosta: ”Haetaan sun tavaras. Se sisustusliikkeen myyjä sano, ett sänky ja muut tulis jo tänä iltana.” Jack nyökkäsi ja yhdessä pojat astelivat sisään porraskäytävään. Sisällä loistivat kirkkaat valot ja nopeasti pojat kiipesivät portaat toiseen kerrokseen. Jack avasi oven ja Rick katseli eteensä aukeavaa näkyä tietämättä mitä sanoa; hänen ystävänsä oli elänyt todella alkeellisissa oloissa. Jack asteli sisään ja alkoi kerätä tavaroitaan muutamaan laatikkoon, joita pojalla oli vieläkin tallella muutostaan tähän asuntoon. Rick sulki oven ja jäi nojailemaan siihen tietämättä kuinka olisi voinut auttaa: ”Jack... Mä oisin voinu majoittaa sut aiemminki, jos oisit ees vihjannu siihen suuntaan. Tää ei oo asunto, tää on loukko...” Rick vaikeni hetkeksi pudistaen päätään: ”Mä oon pahoillani, etten ite tarjonnu tätä vaihtoehtoo aiemmin vaikka tiesinki ettet viihy täällä, mut mä en halunnu paljastaa mun työtä...” Jack suoristautui laskettuaan laatikon vuoteen viereen lattialle: ”Rick... Ei sun tarttee sitä pahoitella. Se, ett sä ylipäätään tarjosit tän mahdollisuuden, on jo liikaa.” Rick hymyili ystävälleen oikeaa hymyään: ”Sitä varten ystävät on.” Jack naurahti: ”Jotain sentään on jääny sun mieleen. Alkaa olla jo valmista, eli eiköhän mennä. Mä sanon vuokasopimuksen irti sit huomenna.” Rick nyökkäisi ja asteli ottamaan laatikon Jackin jalkojen juuresta: ”Ok.” Hiljaisuus laskeutui jälleen ja pojat kantoivat laatikot autoon. Jack oli alkanut tarkkailla ajonopeuksiaan Rickin ollessa hänen kyydissään huomattuaan, ettei poika pitänyt kiihdyttelystä. Niinpä Jack ajeli nopeusrajoitusten mukaan takaisin Rickin asunnolle ja he saapuivat perille juuri kun sisustusliikkeen auto pysähtyi kadun varteen. Rick nousi autosta ja asteli tervehtimään kuljetusmiehiä. Pikaisen ohjeistuksen jälkeen huonekalut kuljetettiin pojan asuntoon ja kasattiin paikoilleen. Jack oli seurannut sivusta ja ihastellut Rickin valitsemaa vuodetta ja ilmiselvästi samaa kalustoa olevaa yöpöytää. Ne olivat tummaa puuta ja taitavasti kaiverrettuja. Vuoteen päädyt kiinnittivät Jackin huomion; kummassakin päädyssä oli päätytolpat ja niiden välissä kiemurteli monimutkaisin kuvioin kokonaan samasta puusta kaiverretut käärmeet, joiden häntä muodosti tolpan pintaan spiraalikuvion. Käärmeiden päät kohtasivat keskellä ja niiden kaulat kietoutuivat yhteen kuin halaukseen päiden painuessa sirosti yhteen. Yöpöytää koristi samanlaiset käärme kaiverrukset. Jack piti käärmeistä; ne olivat kauniita, mutta vaarallisia olentoja. Ilmeisesti Rick oli muistanut tämän.
Rick sulki oven huokaisten kuljetusmiesten poistuttua ja istuutui uudelle sohvalleen: ”Mä luulin, ett nekin aikoo jäädä asumaan tänne. Miten muutaman helvetin huonekalun kasaamiseen voi mennä niin saatanasti aikaa?” Jack hymyili ystävänsä sanat kuullessaan ja asteli tämän luo istuutuen sohvan toiseen päähän: ”Tää on mukava.. Sä todella osaat valita huonekalut.” Rick nojautui sohvan selkänojaa vasten ja huokaisi: ”Yx mun asiakas suositteli tätä liikettä...” Jack kohotti kulmaansa ja Rick naurahti: ”Se on sen omistaja.” Jack ei voinut olla nauramatta: ”Uskomatonta, ja sä noudatit vinkkiä?” Rick kohautti olkiaan: ”En nähny syytä olla noudattamatta. Se oli mukava nainen.” Jack ei vastannut ja Rick kääntyi katsomaan ystäväänsä: ”Sorry, ei ollu tarkotus tehä sun oloos epämukavax.” Jack pudisti päätään: ”Ei se sitä oo.. Sä vaan... Sä käyttäydyt eritavalla ku normaalisti.” Rick huokaisi: ”Mä en voi kieltää totuutta enää tän pitempään Jack. Mä oon huora ja tuun aina olemaan. Se ei muutu vaikka mullla ei oiskaan enää kysyntää. Mä tuun aina muistamaan mikä mä oon. Mut älä siitä huoli. Mä oon ok.” Jack pudisti päätään: ”Ootsä varma, ett oot kunnos Rick? Pystytsä menemään töihin ja pysymään rauhallisena, jos joku tulee ja sitoo sut vuoteeseen?” Rick kohautti olkiaan: ”Ei tietoa. Sen näkee sit. Ellet haluu kokeilla sitä tässä ja nyt.” Jack pudisti päätään: ”Ei tänään Rick. Tänään me ei tehä mitään muuta ku mennään nukkuu ajoissa. Huomenna on aikanen herätys.” Rick hymyili: ”Koulu, tiiän. Jos mä onnistusin pysymään koko päivän paikalla tällä kertaa.” Jack naurhti ja nousi ylös: ”Toivotaan niin tai sulle ei kunniankukko laula ku Travis tulee. Mä käyn viel suihkus ja testaan sit tuon sängyn.” Hetken Jack oli vaiti ja Rickin noustua ylös poika hymyili ystävälleen kiitollisina: ”Kiitti tästä ja noista huonekaluista. Mä maksan kyllä takasin. Ja mä maksan kyllä vuokran.” Rick pudisti päätään: ”Ei, mä en ota sulta rahaa vastaan. Mä käyn suihkus sit aamulla eli jos tuupit mut ylös, ellen herää ite.” Jack nyökkäsi: ”Toki. Potkaisen persiille niin kyllä nouset.” Rick hymyili vaisusti: ”Jos kuitenki jätät sen alueen rauhaan. Hyvää yötä Jack.” Jack hymyili: ”Sovitaan sit niin. Hyvää yötä.” Pojat erkanivat kukin suuntaansa ja väsyneinä päivän tapahtumista kumpikin nukahti vain paria tuntia myöhemmin, vaikkei kello vielä ollutkaan kuin kymmenen.”
Previous chapter Review fiction Next chapter