Verinen ja lohduton taistelu oli viimein päättynyt. Kukaan ei ollut tästä taistelusta hengissä selvinnyt, vaan jokainen urhea soturi makasi nyt veren punaamalla taistelukentällä, kunniaansa kuolleina. Aseet olivat laskeutuneet. Tuskan huudot olivat vaienneet. Enää ei tarvitsisi taistella. Ei ollut mitään mitä hävitä, mutta ei myöskään mitään mitä voittaa. Tässä taistelussa ei ollut häviäjää tai voittajaa. Oli vain loputon tuska ja tyhjyys, jotka olivat vallanneet verisen areenan kylmällä syleilyllään.
Tumma hahmo katseli taistelun tuhoamaa maisemaa suru ja inho silmissään. Miksi ihmisten piti tuhota kaikki kaunis ja hyvä ympäriltään? Miksi ihmisten piti taistella turhasta? Miksi ihmisiä kiehtoi aarteet ja kalleudet niin paljon, että antoivat kylmän terän viiltää toista… Miksi ihmisten piti himoita sellaista joka ei koskaan tulisi täyttämään heidän sydämessään olevaa tyhjyyttä? Eivätkö he tienneet ettei rahalla pystynyt ostamaan onnea? Eivätkö he välittäneet vaikka päättivät toveriensa… Veljiensä elämän vain jonkin kiiltävän pienen kolikon takia?
Suolaisen kyyneleen valuessa tumman hahmon poskelle tämä kirosi mielessään ihmisten typeryyttä ja paiskasi nyrkkiin puristetun kätensä voimalla maahan. Satoja ihmisiä oli saanut surmansa… Mutta kukaan ei ollut loppujen lopuksi voittanut mitään. Monet lapset olivat menettäneet isänsä taistelussa… Kultaa ei kukaan kotiin voinut tuoda…. Sillä sille ei ollut enää kantajaa. Miksi ihmiset eivät voineet tajuta, ettei kulta ollut arvokasta?
Tumman hahmon kohottautuessa takaisin seisomaan hänen kyyneleensä oli pudonnut maahan, eikä uutta enää tulisi. Hän ei itkisi niiden takia jotka eivät ymmärtäneet elämää. Eivät arvostaneet kaikkia niitä aarteita joita he omistivat. Ystävät…. Rakkaat… Perhe… Eivätkö ne merkinneet enää mitään? Oliko rakkaus turha sana?
Äänettömät askeleet jättivät taistelukentän. Sotureille käännetty selkä ei merkinnyt sitä, etteikö tumma hahmo olisi arvostanut sotureiden rohkeutta… Vaan sitä, että tämä inhosi heidän turhaa syytään taistella. Mitä hyötyä kullasta on jos kukaan ei ole sitä käyttämässä? Mitä hyötyä siitä on jos sinulla ei ole ketään kenen kanssa sen voisit jakaa? Mitä hyötyä siitä on jos sinulla ei ole ketään joka rakastaa sinua?
Hahmon jättäessä taakseen verisen hautausmaan, hän vannoi mielessään, ettei koskaan tulisi taistelemaan turhasta. Hän taistelisi elääkseen. Hän taistelisi rakkaidensa puolesta. Hän ei antaisi elämänsä valua käsiensä välistä turhaan. Hän ei tulisi jättämään rakkaimpiaan koskaan yksin… Olisi turhaa palata enää takaisin. Olisi turhaa ottaa aarteita mukaan. Hän ei kuitenkaan niillä mitään tekisi. Hänellä oli jo kaikki mitä hän tahtoi… Hänellä oli joku, jota rakastaa.. Kaikki muu elämässä…
Olisi turhaa…
Frontpage Review fiction