Loki polvistui valtiaansa eteen: ”Te kutsuitte minua.” Kaiken elämän luoja katsoi enkeliään arvioivasti; tämän siivet olivat täydelliset, jokainen sulka oli sädehtivän puhdas ja paikoillaan. Myös vaatteensa Loki oli säilyttänyt hohtavan valkoisina, mikä oli itse asiassa ihme. Luoja puhui. Loki kuunteli pää alas painuneena ja tunsi käden laskeutuvan olalleen. Enkeli nousi ylös ja käveli pois kahden vartioivan enkelin välissä. Tulisen miekkansa Loki oli jättänyt Luojan jalkojen juureen.
Enkelit astuivat maan pinnalle. Metatron, Luojan ääni asteli Lokin eteen: ”Olen pahoillani Loki, mutta palveluksiasi ei enää tarvita.” Loki putosi polvilleen ja levitti täydelliset siipensä. Vartioivat enkelit väistyivät ja Metatron kohotti kirkkaasti leimuavan miekkansa. Sivallus ja toinen. Loki kaatui maahan. Enkelin hohtavan valkoiset vaatteet värjäytyivät punaisiksi ja tämän virheettömät siivet lojuivat maassa hänen vierellään. Metatron huokaisi ja nosti Lokin siivet maasta: ”Se on ohi.” Enkelit astuivat taivaisiin ja vain Loki jäi maahan lojumaan. Hetken kuluttua tämä nousi ylös ja repi vaatteensa.
Selässä tuntuva kipu hidasti Lokin askeleita, mutta tämä jatkoi kävelyään. Hän halusi pois nöyryyttävästä paikasta, jossa hänet oli karkotettu taivaista. Vaikka palavamiekka olikin osittain polttanut tekemänsä haavat umpeen, oli jäljellä vielä avonaisia kohtia, joista tihkui verta kireistä sidoksista huolimatta. Loki oli repinyt kaavustaan riekaleita siteiksi haavoille ja etsinyt itselleen sopivammat vaatteet. Hän oli nyt ihminen; kuolevainen kuten hekin. Loki tajusi myös Luojan rangaistuksen; hän tiesi yhä milloin kukakin kuolisi, hän tiesi kuinka kukakin kuolisi ja hän tiesi missä ja miksi kukakin kuolisi. Loki oli ollut kuolemanenkeli. Hän oli hakenut sieluja siitä lähtien, kun ensimmäinen elämä oli päättynyt; ja nyt. Nyt Loki oli yksi noudettavista.
Jos joku olisi seurannut Lokia tämän taivaltaessa pitkin teitä, olisi hän huomannut, ettei kartatta kulkeva poika koskaan epäröinyt minne mennä, vaan tuntui aina tietävän missä oli ja minne menossa; ja myös mikä oli nopein, lyhin ja helpoin reitti sinne. Hän olisi huomannut myös, ettei Loki levännyt kuin joka kolmas päivä. Loki taivalsi pysähtymättä kaksi vuorokautta ja kolmannen iltana etsi itselleen yösijan motelleista, joita matkan varrelta löytyi. Loki söi hiukan ja nukkui kolme tuntia, minkä jälkeen tämä jatkoi matkaansa pysähtymättä ennen kolmannen päivän iltaa. Jos joku olisi seurannut Lokin käytöstä, olisi tämä huomannut, että Loki auttoi aina apua tarvitsevia ja toimi jopa oman henkensä uhalla. Vaaratilanteissa Loki oli kylmänrauhallinen. Ja joku kyllä seurasi Lokia hyvin tarkkaan tietäen, että asiat olisi pitänyt tehdä toisin.
Kävellessään pitkin erämaan läpi kulkevaa tietä Loki tutki mieltään. Hän näki mielessään ihmisten kuolin ajat. Loki syventyi ajattelemaan kuolinsyitä ja näki murhia ja muita väkivaltaisia kuolemia. Hän tarkensi ajatuksensa väkivaltaisuuksien motiiveihin ja löysi mieltään vaivanneen seikan. Nuoren tytön kuolema GreenRiverin ja Hazytownin välisellä junamatkalla. Tyttö murhattaisiin, mutta murhaajalla ei ollut lainkaan syytä tehdä tekoaan. Ennen ei Loki ollut voinut puuttua tuon kaltaisiin seikkoihin, mutta nyt hän voisi pelastaa tytön. Tämä ajatus mielessään Loki vaelsi kohti GreenRiveriä. Aikaa oli runsaasti, mutta silti Loki kiirehti eteenpäin; nyt oli toimittava nopeasti. Loki tiesi, ettei luoja pitänyt asioihin sekaantumisesta ja tämä saattaisi hyvinkin lyhentää Lokin jäljellä olevaa elinaikaa, mikäli hän estäisi tytön kuoleman, sillä se muuttaisi asioiden kulkua. Tästä Loki oli lievästi huolissaan, sillä hän tiesi oman kuolinaikansa, ja jo nyt se tuntui kovin lyhyeltä. Vain kolmekymmentä vuotta jäljellä ja sitten hän kuolisi asuntopalossa, jonka ukkosmyrsky aiheuttaisi. Tämänkin hän voisi välttää, mutta luojalla oli keinonsa. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä tekojen seurauksia, oli ehdittävä ajoissa GreenRiveriin ja keksittävä miten estää tätä tyttöä kuolemasta.
Matka GreenRiveriin vei kaksi viikkoa, sillä Loki vieraili matkalla erään hyvin vanhan demonin luona. Tämä vierailu vei viikon ja tuloksena oli täydellinen lajitelma ihmisen elämään liittyviä papereita ja muita asioita. Loki sai uuden henkilöllisyyden ja sen mukaan passin sekä muut todistukset. Kuitenkaan se ei jäänyt vain paperi tasolle, vaan koko maailman tiedostoihin ilmestyi samassa yksi asukas lisää, kuin se olisi siellä aina ollutkin. Loki saapui GreenRiveriin kaksi päivää ennen määräaikaa. Poika oli väsynyt pitkän taivalluksen jälkeen ja kivuliaiden edelleen vertavuotavien haavojen vuoksi tämä ei ollut saanut juurikaan levättyä. Loki käytti jäljellejääneet kaksi päivää lepäämiseen ja meni hyvissä ajoin rautatieasemalle kolmantena päivänä. Hän tiesi mitä etsiä ja saikin pian tytön näköpiiriinsä. Varovasti Loki seuraili tyttöä pitkin isoa asemarakennusta ja lopulta noin viisitoista minuuttia ennen junanlähtöä päätti mennä tämän luo. Lokin astellessa tyttöä kohti tämä näytti pelästyneeltä ja alkoi perääntyä poispäin pojasta. Lopulta tyttö kääntyi ympäri ja juoksi ratapihan ali kulkevaan tunneliin, josta pääsi eri raiteiden luo. Loki alkoi ärsyyntyä; mitä hän nyt oli tehnyt väärin? Eikö hän näyttänyt tavalliselta ihmiseltä? Nopeasti Loki kiirehti tytön perään ja huomasi tämän olevan tarkastamassa laukkuaan lähellä raiteiden luo nousevia portaita. Selin oleva tyttö ei huomannut Lokin tuloa ja vilkaistuaan nopeasti ympärilleen varmistuakseen, ettei katsojia ollut poika kaappasi tytön tiukkaan otteeseensa. Loki oli viisaasti peittänyt tytön suun kädellään, sillä tämä yritti huutaa ja rimpuili pojan otteessa enemmän kuin loki oli osannut edes aavistaa. Poika oli vetänyt tytön tiukasti itseään vasten ja painoi nyt päänsä tämän korvan juureen: ”Ole hiljaa ja aloillasi, niin jäät henkiin. En aio satuttaa sinua.” Tuntemattoman pojan sanat olivat ristiriitaiset, eikä tyttö osannut muuta kuin totella; oliko hän joutunut jonkun psykopaatin uhriksi? Yhä tytöstä tiukasti kiinni pitäen Loki vei kätensä pois tämän suun edestä ja käänsi tytön itseensä päin: ”Et saa mennä siihen junaan.” Tytön silmistä kuvastui pelko ja Loki painoi tämän hellästi, mutta päättäväisesti seinää vasten: ”Henkesi on vaarassa, jos menet siihen junaan.” Tyttö katsoi vangitsijaansa; poika oli pitkä ja hoikka, mutta vahva. Tällä oli tummansiniset silmät, jotka näyttivät lähes mustilta, ja lähes maahan asti ulottuvat valkoistakin valkoisemmat hiukset, jotka olivat siistillä poninhännällä. Varovasti tyttö siirsi katsettaan tulosuuntaansa; toisia matkustajia alkoi pikkuhiljaa tulla alas tunneliin. Loki seurasi tytön katsetta ja samalla kuunteli kuulutusta, joka kertoi HazyTownin junan lähtevän hetken kuluttua. Loki nojautui lähemmäs tyttöä: ”Ole kiltti äläkä tee mitään typerää. En halua satuttaa sinua.” Tytön yllätykseksi Loki painoi huulensa tytön huulille juuri, kun toiset matkustajat kiiruhtivat ohi ja ylös viereisiä portaita. Matkustajat hymyilivät mennessään; nuorta lempeä. Kun tunneli oli jälleen autio ja lähtevän junan ääni kuului selvänä, Loki vetäytyi kauemmas päästäen tytön irti. Tämä oli raivoissaan; hän oli myöhästynyt junasta ja täysin vieras poika oli suudellut häntä ilman hänen suostumustaan. Loki kääntyi ja asteli pois mitään sanomatta, eikä tyttö enää ymmärtänyt mitään; mitä poika oli puhunut hengenvaarasta?
Loki asteli hitaasti pitkin tietä, joka johti pois GreenRiveristä. Tytön elämä oli jatkunut junan lähtöhetkellä aina yhdeksäänkymmeneen ikävuoteen asti, mutta tämä tuskin ikinä tajuaisi millaisessa vaarassa oli menettää elämänsä vain vajaan kahdenkymmenen vuoden elämän jälkeen. Loki huokaisi; tyttö ei ikinä antaisi anteeksi hänelle sitä suudelmaa. Loki tutki mieltään päästyään pois vilkkaasti liikennöidyltä päätieltä ja etsi oman elinaikansa. Voimattomana poika lysähti polvilleen maahan; enää vajaat kaksi viikkoa. Loki kohotti katseensa taivaalle ja kirosi luojansa; hän ei ollut valmis kuolemaan. Viimein poika nousi ylös ja jatkoi kävelyään; hänen ei tarvinnut kuin löytää mukava majatalo, jossa voisi kuolla rauhassa. Loki tiesi, ettei hänelle ollut paikkaa taivaassa, eikä hän ollut tehnyt mitään päästäkseen helvettiin, joten hän vain katoaisi. Hänen henkensä haihtuisi, eikä hänestä jäisi jäljelle mitään.
Jo seuraavana päivänä Loki majoittui erääseen pieneen motelliin ja eli täydessä hiljaisuudessa muutaman päivän. Loki laski päiviä; jäljellä oli enää yhdeksän päivää. Poika lojui vuoteellaan ja yritti saada unta. Kipu selässä oli kova ja Loki nousi ylös. Kun poika alkoi poistaa siteitä haavojen päältä, hänelle alkoi pikku hiljaa valjeta mihin hän kuolisi. Haavat olivat alkaneet vuotaa yhä enemmän verta, eivätkä siteet enää juurikaan tätä vuotoa estäneet. Nopeasti Loki kietoi kireän siteen haavojen päälle ja asettautui jälleen pitkälleen; lakanat värjäytyivät punaisiksi. Loki ummisti silmänsä hetkeksi ja yritti nukahtaa. Se ei kuitenkaan onnistunut ja turhautuneena poika avasi silmänsä huomaten, ettei enää ollut yksin. Hänen vuoteensa vieressä seisoi noin kaksikymmentävuotias poika, joka katseli häntä vakava ilme kasvoillaan. Loki saattoi aistia, ettei kyseessä ollut ihminen ja perääntyi kauemmas vavahtaen kivusta; haavat olivat koko ajan kivuliaammat. Poika kumartui Lokia kohti: ”Ei sun tarttee pelätä Loki. Mä oon Christian ja täällä sen takii, ett mä haluun antaa sulle jotain.” Loki katsoi Christiania silmiin: ”Mitä annettavaa on demonilla?” Christian katsahti Lokin verisiä siteitä ja kääntyi jälleen katsomaan tätä silmiin ystävällinen hymy kasvoillaan: ”Uudet siivet, ikuinen elämä...” Loki pudisti päätään: ”Miksi ottaisin vastaan tarjoamasi asiat?” Christian istuutui Lokin vuoteenlaidalle ja katseli tätä kuin säälien: ”Koska sä kuolet muuten. Sä katoat lopullisesti, eikä susta jää mitään jälelle... Ootsä valmis kuolemaan Loki?” Loki pysyi vaiti; ylpeys esti poikaa hyväksymästä demonin houkuttelevaa tarjousta. Christian painoi Lokin pään tyynylle ja katsoi tätä hetken: ”Mä annan sulle kax vaihtoehtoo. Joko sä hyväksyt mun tarjouksen tai kuolet verenhukkaan.” Muuta sanomatta Christian upotti hampaansa Lokin kaulaan ja joi tämän verta. Loki oli arvannut Christianin aikeet ja sulkenut silmänsä demonin painaessa hänen päänsä tyynyä vasten. Tuntiessaan Christianin hampaat kaulassaan Loki äännähti vaimeasti; kipu oli sietämätöntä, mutta samalla tunne halvaannutti kehon, eikä poika voinut tehdä mitään. Olo muuttui koko ajan heikommaksi ja lopulta Christian suoristautui pyyhkien verta suupielistään: ”Loki, mitä valitset? Haluutsä kuolla nyt?” Loki pudisti päätään heikosti; ylpeys oli poissa ja jäljellä oli halu elää. Christian katsoi heikosti hengittävää poikaa ystävällinen hymy kasvoillaan: ”Sä siis hyväksyt mun tarjouksen?” Loki ei kyennyt puhumaan, mutta onnistui nyökkäämään hitaasti. Mitään puhumatta Christian viilsi ranteeseensa haavan ja ojensi sitten kätensä Lokin kasvojen eteen: ”Juo Loki, ennen ku on liian myöhästä.” Loki oli saanut liikkumiskykynsä takaisin ja tarttui ojennettuun käteen alkaen hitaasti imeä verta haavasta. Christian istui aloillaan silmät suljettuna ja antoi Lokin juoda enemmän kuin olisi ollut tarpeen ja viimein veti kätensä pois. Haava parani nopeasti ja jälleen Christian kumartui Lokin ylle: ”Nuku nyt Loki. Sä heräät pian uuteen elämään.” Demoni upotti hampaansa uudelleen pojan kaulaan ja sulki samalla tämän silmät toisella kädellään. Christian joi Lokin verta kunnes pojan sydän pysähtyi ja keuhkot lakkasivat toimimasta. Sitten demoni hoiti tekemänsä haavat uhrinsa kaulassa ja kääri tämän kaulan ympärille melko kireän siteen.
Kului vuorokausi ja Loki heräsi. Christian oli kääntänyt Lokin selälleen ja asetellut tämän kädet rintakehän päällä ristikkäin. Herätessään Loki haukkoi henkeään ja tämän pitkät kynnet lävistivät molemmat olkapäät. Maailma tuntui sekavalta, eikä nuori demoni tiennyt missä oli. Christian oli ollut keittiössä ja kiirehti nyt pojan luo. Varovasti demoni painoi Lokin pään tyynyä vasten ja laski toisen kätensä tämän ristikkäin olevien käsivarsien päälle: ”Rauhallisesti nyt Loki... Mä tiiän, ett se koskee, mut se menee pian ohi...” Vähitellen Lokin hengitys tasaantui ja tämä kääntyi katsomaan Christianiin, jolloin demoni irrotti otteensa ja hymyili: ”Tervetuloo meidän maailmaan Loki.” Loki veti hitaasti kyntensä irti olkapäistään ja yritti nousta ylös, mutta Christian esti sen: ”Älä nouse vielä Loki. Lepää ensin, niin mä hoidan nuo haavat." Loki totteli ja pysytteli selällään, vaikka haavat selässä olivatkin yhä kipeät. Christian kääri pojan olkapäät sideharsoon ja katsoi sitten tarkasti nuorta demonia edessään; Loki saattoi olla demonina nuori, mutta jokin kertoi tämän olevan paljon vanhempi kuin päällepäin näkyi. ”Loki, käänny mahalles.” Loki ei nähnyt syytä väittää vastaan; selän haavat eivät helpottaneet selällään oloa yhtään. Varovasti poika kääntyi ja tunsi kuinka Christian irrotti sideharsokerroksen toisensa perään haavojen päältä. Loki oli tietoinen mitä demoni aikoi ja asetti kätensä niin, ettei hän pystyisi viiltämään itseään tai Christiania kynsillään. Demonin pitkät kynnet tuntuivat kylmiltä koskettaessaan pojan selänihoa ja Christian laski toisen kätensä Lokin olalle: ”Tää tulee koskemaan... Tää luultavasti koskee enemmän ku se hetki jolloin siipesi leikattiin irti...” Poika vain nyökkäsi ja painoi päänsä tyynyyn. Hetkeä myöhemmin Christian työnsi pitkät kyntensä Lokin haavaan ja repäisi irti viimeisenkin osan enkelinsiipeä, joka oli jäänyt jäljelle, kun siivet oli leikattu irti. Loki ei voinut estää itseään huutamasta kivusta ja tämä haukkoi henkeään, kun demonin kynnet olivat poistuneet haavasta. Loki vapisi kauttaaltaan ja kyyneleet valuivat tämän silmistä; kipu oli todellakin kovin, jonka hän oli olemassaolonsa aikana kokenut. Christian odotti, että pojan hengitys tasaantuisi, ennen kuin teki saman myös toiselle haavalle. Tämän käsittelyn jälkeen Loki ei kyennyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin kipuun. Christian ei tiennyt olisiko järkevää kiduttaa Lokia enää enempää, mutta poika oli hyväksynyt hänen tarjouksensa ja tulisi saamaan uudet siipensä ennemmin tai myöhemmin. ”Loki? Kestätsä viel hetken? Mä lupaan, ettei tähän mee enää pitkään, eikä tää koske niin paljoo...” Väsyneesti Loki nyökkäsi ja vavahti kivusta, kun Christian työnsi kyntensä haavaan uudelleen mutisten hiljaa jotakin, mistä Loki ei saanut selvää. Sama toistui toisenkin haavan kohdalla ja viimein suurin kipu hellitti. Loki hengitti raskaasti ja katkonaisesti, eikä enää välittänyt kivusta, joka tuntui Christianin ommellessa tikkejä haavoihin. ”Loki, kun sä käytät siipiäs, sun on hyvä muistaa, ett ne repii tiensä ulos sun ihon läpi. Ne jättää aina jälkeesä tosi ikävät haavat.” Demoni puhdisti Lokin selän ja kyljet verestä, ja asetteli pehmyttä kangasta haavojen päälle, ennen kuin kietoi pojan ylävartalon ympärille kireän sideharson. Lokin yllätykseksi Christian nosti pojan käsivarsilleen ja kantoi tämän keittiön pöydän ääreen istumaan siksi aikaa kuin repi veriset vuodevaatteet pois etsien pikaisesti jotain niiden tilalle. Sitten Loki kannettiin takaisin vuoteelle ja tämä tunsi väsymyksen valtaavan kehon. Christian istui vuoteen reunalla, kunnes Loki nukahti, ja poistui sitten hiljaa hankkimaan syötävää itselleen. Loki ei vielä söisi ihmisiä, vaan vielä viikon ajan tämä tarvitsisi demonin verta voimiensa kartuttamiseen. Ihmisen veressä ei ollut tarpeeksi voimaa, jotta nuori demoni pystyisi saavuttamaan täydet voimansa ja ylläpitämään niitä.
Viikko kului ja Loki voimistui päivä päivältä. Christian pysytteli lokin motellihuoneessa ja antoi pojan juoda vertaan. Christian ei voinut olla ihmettelemättä sitä, kuinka tutulta Loki tuntuikaan. Aivan kuin hän olisi tavannut tämän joskus aiemminkin. Kun Loki oli kerännyt tarpeeksi voimia, tämä päätti, että oli aika jatkaa matkaa. Christian ei pitänyt Lokin suunnitelmasta jatkaa vaellustaan yhä kauemmas siitä paikasta, jossa oli siipensä menettänyt, ja pysäytti tämän ulko-ovella: ”Loki, sä et mee mihinkään.” Loki katseli edessään seisovaa demonia nyt ensimmäisen kerran tarkemmin; tällä oli ruskeat silmät ja lähes vyötärölle asti ulottuvat tummanruskeat hiukset, jotka olivat siististi kiinni. Christian vaikutti lihaksikkaalta ja vahvalta, eikä Lokilla olisi ollut halua riidellä tämän kanssa. ”Olen pahoillani Christian, minun on mentävä.” Poika kääntyi jälleen oveen päin ja oli juuri avaamassa sitä, kun Christian tarttui kovakouraisesti tämän käsivarteen vääntäen sen Lokin selän taa. Yhdellä liikkeellä demoni painoi pojan ovea vasten: ”Sä et mee mihinkään Loki. Se on käsky.” Loki ei vastannut, vaan antoi Christianin vääntää hänen kättään, kunnes sen luu antoi periksi ja katkesi päästäen rasahtavan äänen. Loki äännähti heikosti tuntiessaan luun katkeavan, mutta kipu ei ollut kova. Christian päästi Lokin irti ja perääntyi kauemmas pojasta, joka roikotti katkennutta kättään velttona sivullaan ja katseli häntä arvioiden. ”Mikä sinulla on Christian? Olet kovin hermostunut.” Lokin ääni oli ystävällinen ja Christian oli aistivinaan siinä myös huolestuneisuutta. Christian pudisti päätään: ”Mä en oo hermostunu.” Loki hymyili ja väänsi katkenneen luun päät takaisin vastakkain: ”Hyvä on Christian. Mitä haluat minun tekevän?” Christian ei tiennyt mitä sanoa; Lokin kanssa oli vaikea varautua mihinkään. ”Sun pitää mennä Shadowfieldiin ennen seuraavaa täyskuuta.” Loki nyökkäsi ja kääntyi jälleen oveen päin: ”Christian, sinun ei olisi tarvinnut kuin pyytää. Olen pahoillani.” Muuta sanomatta Loki avasi oven ja asteli kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Christian ei ollut uskoa silmiään; oliko Loki lähtenyt välittämättä hänen käskystään, vaikka hän oli se, jota Lokin olisi tullut kuunnella ja totella. Hän oli muuttanut Lokin demoniksi, jolloin hänestä olisi pitänyt tulla Lokin mestari, jota Loki tottelisi ilman vasta väitteitä, mutta näin ei ollut tapahtunut; miksi? Loki käveli eteenpäin välittämättä tunteesta, että oli pettänyt mestarinsa. Hän ei ollut koskaan palvellut ketään, mutta aina hän oli ollut käskyvallan alla. Enää hän ei alistuisi siihen; ei edes Christianin vuoksi.
Christian istui motellihuoneen keittiössä pöydän ääressä ja mietti kuinka saisi Lokin tottelemaan itseään. Lopulta Christian teki päätöksensä ja kiirehti Lokin perään. Poika ei ollut ehtinyt vielä kovinkaan kauas ja pysähtyi Christianin ilmestyessä hänen eteensä. ”Mitä nyt Christian?” Christian katsoi Lokia tyynenä ja laski kätensä tämän olalle: ”Sun ois pitäny totella mua Loki. Sä et jättäny mulle vaihtoehtoo.” Loki tunsi kuinka jotakin kiristyi hänen ranteidensa ympärille ja katsahti käsiään sanomatta mitään. Christian näytti anteeksi pyytävältä: ”Sorry, mut mun on pakko tehä näin.” Loki nyökkäsi ja hymyili Christianille: ”Ymmärrän hyvin. Näkemiin Christian.” Tyynesti Loki jatkoi kävelyään eteenpäin, eikä Christian osannut tehdä hetkeen mitään. Kuinka Loki saattoi olla tottelematta häntä? Christian ei kääntynyt katsomaan Lokin perään, vaan puristi kätensä nyrkkiin: ”Loki. Pysähdy.” Loki kuuli kyllä mestarinsa sanat, muttei välittänyt niistä. Poika jatkoi kävelyään ja tunsi metallisten rannekkeiden sisäpinnalla olevien terien uppoavan ranteisiinsa. Verta alkoi valua pojan ranteista, mutta sekään ei saanut Lokia pysähtymään. Christian tunsi olonsa epäonnistuneeksi. Hän tiesi, että vanhemmat demonit rankaisisivat häntä, ellei Loki ollut Shadowfieldissä täydenkuun aikaan. Tyhjä katse silmissään Christian vajosi polvilleen maahan: ”Loki... Oo kiltti ja pysähy...” Kuullessaan Christianin sanat Loki kääntyi katsomaan taakseen ja katseli huolissaan mestariaan. Christian ei kuullut kuinka Loki palasi tämän luo ja yllättyi kuullessaan tämän ystävällisen äänen selkänsä takaa: ”Sinun tarvitsee vain pyytää Christian. Sinun tarvitsee vain pyytää...” Christian nousi ylös ja katsoi Lokia tarkasti; tämän silmissä ei näkynyt vilppiä, vaan edelleen ystävällinen katse. Loki hymyili Christianille: ”Menemme sinne minne sinä haluat.” Christian nyökkäsi ja asteli vaitonaisena takaisen motellihuoneeseen Lokin seuratessa perässä. Huoneessa Christian salli rannekkeiden löystyä ja Loki kääri ranteidensa ympärille sideharsoa estääkseen veren valumisen. Ranteet paranisivat suhteellisen nopeasti. Nopeasti Christian keräsi joitakin tavaroita mukaansa ja Loki katseli tämän hermostunutta käytöstä; jokin painoi Christiania. Demonit poistuivat motellilta ja astelivat vieretysten päinvastaiseen suuntaan kuin Loki oli aikonut lähteä.
Matka oli pitkä ja Christian pysytteli hiljaa. Loki ei kiinnittänyt mitään huomiota matkatoverinsa vaitonaisuuteen, vaan käveli mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Kuitenkin kävelyvauhti oli lian nopea Christianille, sillä demoni ei ollut pitkiin aikoihin rasittanut itseään mitenkään. ”Loki... Hidastetaan vähä. Ei meil oo viel kiire.” Loki katsahti demoniin vierellään: ”Jos niin haluat.” Loki hidasti askeleitaan ja Christian huokaisi helpotuksesta; hän ei pitänyt kävelemisestä. Loki sen sijaan nautti pitkistä kävelymatkoista; kävellessään hän ehti tutkimaan mieltään ja ajattelemaan monia asioita. Kun he olivat kävelleet lähes koko päivän, Christian alkoi ihmetellä aikoiko Loki levätä ollenkaan. ”Loki, eix pitäs ettii jo yöpaikkaa?” Loki kääntyi katsomaan demonia: ”Vain jos sinua väsyttää Christian.” Christian ei pitänyt Lokin asenteesta lainkaan: ”Mitä sä tolla tarkotat? Säkö et muka oo vielä väsyny?” Loki pudisti päätään: ”Minä en ole väsynyt. Jaksan hyvin vielä muutaman päivän, mutta sinä et ole tottunut liikkumaan jalan, vai mitä Christian?” Christian pysyi vaiti ja Loki hymyili: ”Hyvä on Christian. Etsin meille paikan, jossa voit levätä.” Christian ei ymmärtänyt, kuinka Loki saattoi olla niin ystävällinen; tämä oli kokenut kovia ja muuttunut demoniksi, mutta mikään ei ollut muuttanut Lokin ystävällistä asennetta. Christian katseli tarkasti Lokin kasvoja tämän kävellessä ajatuksiinsa vajonneena; nuori demoni oli hyvin tutun tuntuinen, mutta missä hän olisi voinut tavata enkelin? Loki kääntyi jälleen katsomaan Christiania ja huomasi tämän miettivän ilmeen: ”Onko jokin vialla Christian? Näytät miettivän jotakin.” Christian pudisti päätään: ”Ei mitään. Sä vaan näytät niin tutulta, enkä muista että oltas tavattu ku olit enkeli.” Loki hymyili ja kääntyi katsomaan taivaalle: ”Olemme tavanneet kerran aiemmin ja muistan sinut hyvin siltä ajalta. Sääli, että olet jo unohtanut elämäsi tärkeimmän tapahtuman.” Christian ei ymmärtänyt lainkaan mitä Loki puhui; hän ei olisi unohtanut, jos olisi tavannut enkelin. Siitä jäi pysyvät jäljet demoniin. Loki katseli Christiania hymyillen ystävällisesti: ”Olet käsittänyt minut väärin Christian. En tarkoittanut nykyistä elämääsi, vaan edellistä. Et ole syntynyt demoniksi Christian, sinä muutuit sellaiseksi. Surmasit perheesi, etkä koskaan saanut anteeksi. Surmasit vanhempasi kuristamalla heidän nukkuessaan ja vanhemman veljesi ammuit aamiaispöytään. Pieni sisaresi oli vierelläsi silloin ja hänet sinä tukahdutit. Jouduit vankilaan teoistasi, kun sinut saatiin kiinni puolituntia sisaresi kuoleman jälkeen. Vain kaksi vuotta myöhemmin sinut teloitettiin hirttämällä. Valitettavasti elämäsi päättyi ennen kuin ehdit saamaan anteeksiantoa. Kuitenkin pieni suloinen sisaresi toivoo yhä, että tulisit hänen luokseen enkelinä.” Christian tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin: ”Kuka sä oikein oot Loki? Noita asioita ei tiiä moni.” Loki katseli jälleen taivaalle: ”Olin paikalla, kun maailman ensimmäinen elämä päättyi. Olin paikalla myös, kun surmasit perheesi. Olin paikalla vain uhrejasi varten. Olin paikalla, kun elämäsi päättyi.” Christian pudisti päätään epäuskoisena: ”Ei, sä et voi olla... Luoja ei ikinä...” Kun Loki kääntyi katsomaan Christianiin, tämä näki Lokin silmissä käväisevän tuskan. ”Tehtäväni oli saattaa sielut paratiisiin ja vastata kuolleiden kysymyksiin. Irrottaa sielut ruumiista ja poistaa tuska iäisyyksiksi. Olin olemassa vain kuolevia varten, ja luojani alkoi pitää minua tarpeettomana. Olen ollut kaikkien kuolevien luona pääsivät he paratiisiin tai eivät. Olin sinunkin luonasi Christian, mutta en saanut toteuttaa sisaresi toivetta.” Christian käänsi katseensa poispäin; tämä oli sietämätöntä. ”Mitä toivetta...” Loki pysähtyi ja käänsi Christianin katsomaan itseään silmiin: ”Sisaresi toivoi, että poistaisin tuskasi ja toisin sinut hänen luokseen. Hän toivoi, että toisin sinut enkeliksi hänelle. Mutta en kyennyt tekemään sitä. Sielusi oli jo merkitty paholaiselle, eikä minulla ollut lupaa puuttua asiaan. Seurasin sivusta kuinka mustasiipiset paholaiset raastoivat sielusi ruumiistasi ja ne kiduttivat sinua silmieni edessä. Christian, minä olin kuolemanenkeli, kunnes minut karkotettiin taivaista. Nyt olen vain nuori demoni, jonka tulee totella mestariaan.” Christian kuunteli Lokin rauhallista ja hiljaista ääntä, eikä tiennyt mitä sanoa. Kaikki tuntui todella oudolta; eihän luoja voisi hylätä ainutta enkeliä, joka kykeni noutamaan sieluja? Loki oli lähtenyt jälleen kävelemään ja Christian kiirehti tämän perään.
Pian he saapuivat ränsistyneelle motellille ja Loki varasi heille huoneen yhdeksi yöksi. Christian ei ollut puhunut mitään heidän keskustelunsa jälkeen ja Loki tiesi, että vaikka Christian olikin demoni tähän koski tieto, ettei tätä oltu hyväksytty paratiisiin. Luultavasti myös muistot kuolleesta perheestä koskivat kovempaa kuin Loki saattoi aavistaakaan. Hiljaisena Loki seurasi kuinka Christian asettui lepäämään leveälle vuoteelle ja asettautui sitten hieman kauemmas lattialle istumaan. Olisi vielä paljon ajateltavaa. Loki nojasi seinään ja oli tyytyväinen, että selän haavat olivat jo parantuneet; ne olivat olleet osa häntä jo kauan. Loki vajosi ajatuksiinsa ja lopulta salli itsensä nukahtaa. Christian ei saanut unta ja avasi silmänsä. Hän huomasi Lokin nukkuvan istuallaan huoneen peräseinää vasten ja tunsi vihlaisun omatunnossaan; vuoteessa oli tilaa molemmilla. Hiljaa Christian nousi ylös ja nosti Lokin vuoteelle herättämättä tätä. Kuinka kevyt tämä olikaan. Useimmat demonit olivat painavia eläinmuotonsa takia, mutta Loki ei painanut sen enempää kuin olisi voinut olettaa. Christian asettui vuoteen laidalle ja sulki silmänsä. Hän suuntasi ajatuksensa Lokiin ja yritti lukea tämän ajatuksia. Aluksi Christian ei saanut mitään selvää Lokin ajatuksista, mutta yhtäkkiä ne selkiytyivät; kaikki se tuska, jonka Loki oli poistanut kuolleilta. Christian ei tajunnut huutavansa ennen kuin Loki heräsi ja sulki ajatuksensa muilta. Huolestuneena Loki nousi ylös ja kumartui Christianin puoleen; demonin silmät olivat kyynelissä ja tämä vapisi tuijottaen kattoon mitään näkemättömin silmin. ”Christian... Mitä sinä yritit?” Loki laski kätensä demonin otsalle ja tunsi kuumuuden. Hänen ajatuksensa eivät sopineet luettavaksi. Ne koostuivat käsittämättömästä kivusta ja tuskasta, huolista ja murheista. Hallitsemattomina ne voisivat tuhota uhrinsa mielen. Christianilla oli ollut tuuria. Loki painoi demonin tiukasti vuodetta vasten: ”Christian? Kuuletko minua? Sinuun tulee koskemaan kovaa, mutta sen jälkeen kaikki kipu on poissa. Ole aivan liikkumatta.” Loki sulki silmänsä ja tavoitteli Christianin mieltä. Kaikkialla oli sekaisia hahmoja, mutta niiden lomassa Loki saattoi aistia kirkkaan mielen, joka oli tällä hetkellä tuskan saartama. Loki veti kipua puoleensa, mutta se ei halunnut liikkua. Pakottamalla Loki sai kaiken tuskan jälleen itselleen ja avasi silmänsä. Christian oli menettänyt tajunsa ja Loki näki kyyneleiden valuneen demonin silmistä. Hänen olisi pitänyt varoittaa mestariaan.
Seuraavana aamuna Christian oli tavallistakin hiljaisempi ja demonit jatkoivat matkaa täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Tämä hiljaisuus kesti useamman päivän ja Loki huomasi, että mitä pidemmälle he kävelivät, sitä haluttomammin Christian jatkoi matkaa. Tämä käveli hyvin hitaasti ja Lokista tuntui, että Christian yritti tahallaan viivyttää heidän matkaansa. He olivat kävelleet noin viikon, kun Loki päätti selvittää mistä oli kyse. ”Christian, kerro mikä sinua vaivaa. Olet koko ajan masentuneempi.” Christian pudisti päätään: ”Ei mikään...” Loki katseli pää painuksissa kulkevaa mestariaan; tämä valehteli ja sen näkisi sokeakin. ”Christian, odottaako sinua jokin epämiellyttävä asia määränpäässämme?” Christian vain nyökkäsi hiljaa, eikä Lokikaan puhunut enää mitään, vaan alkoi kävellä nopeammin ja Christian huomasi pian jäävänsä jälkeen. Christian yritti kävellä nopeammin, mutta väsymys painoi jo. ”Loki... Odota... Mä en jaksa enää kävellä nopeemmin.” Loki kääntyi katsomaan Christiania ja tämä hätkähti kylmää katsetta, jonka kohtasi. ”Et jaksa, vai et halua? Sinun täytyy kantaa tekojesi seuraukset ja hyväksyä kohtalosi Christian.” Ystävällisyys oli poissa ja Christian oli ymmällään; oliko Loki vihannut häntä koko ajan ja nyt uskaltautui myös näyttämään sen? Christian ei osannut sanoa mitään ja Loki jatkoi kävelyään välittämättä mestarinsa väsymyksestä. Christian yritti pysyä Lokin perässä, mutta se oli vaikeaa. Koko sinä päivänä Loki ei katsonutkaan Christianiin, eikä kysellyt vointia, vaan asteli nopeasti eteenpäin. Illalla Loki ei pysähtynyt, vaan käveli koko yön. Christian oli uupunut aamun sarastaessa, eikä enää jaksanut kävellä, vaan putosi polvilleen: ”Loki...” Loki pysähtyi, muttei kääntynyt Christianiin päin; hän oli huolissaan mestaristaan ja olisi halunnut auttaa tätä, mutta se ei käynyt päinsä. Christianin oli opittava pitämään huolta itsestään. Christian ponnistautui ylös ja samassa Loki jatkoi kävelyään. Vasta sen päivän iltana Christian sai levätä, kun Loki päätti pitää muutaman tunnin tauon. He jatkoivat matkaa kuitenkin jo neljän tunnin päästä, eikä Christian enää jaksanut salailua. ”Loki... Mä en ollu rehellinen sulle...” Loki hymyili kuullessaan jäljessään kävelevän demonin sanat: ”Minä tiedän Christian. Tämä ikävä asia ei odota sinua, vaan minua. Tiedän, että vanhemmat demonit aikovat uhrata minut jumalalleen täydenkuun aikaan.” Christian henkäisi; oliko Loki tiennyt tämän koko ajan? Loki pysähtyi ja kääntyi katsomaan mestariaan jälleen ystävällinen hymy kasvoillaan: ”Et osaa valehdella Christian, et kykene salaamaan asioita minulta.” Christian painoi päänsä: ”Mix sä sit yhä oot menos sinne Loki? Sä menetät henkes, jos meet sinne.” Loki nyökkäsi vakavoituen: ”Kyllä, menetän henkeni ja herään uudelleen Kuolemanjumalan ulottuvuudessa voimakkaampana kuin koskaan vailla omaa tahtoa. Minusta tulee tahdoton orja, mutta hyväksyn kohtaloni.” Christian kuunteli Lokin rauhallista ääntä ja järkyttyi: ”Sä et voi olla tosissas. Tiiätsä ees mitä sulle tehään? Se on..” Loki laski kätensä Christianin olalle: ”Shh... Minä tiedän kyllä Christian. He ruoskivat minut ja sen jälkeen minut ristiinnaulitaan. He vievät sydämeni ja siihen minä kuolen. Tämän olen hyväksynyt.” Christian pysyi vaiti; Lokin asenne omaan elämäänsä kammotti häntä. Loki kääntyi jatkaakseen matkaa: ”Meidän täytyy kiirehtiä Christian, muuten myöhästymme ja, jos niin käy, sinä olet vastuussa. En halua aiheuttaa sinulle harmia.” Christian pysyi vaiti; Lokin ei tarvinnut tietää, etteivät he voineet keritä ajoissa, sillä heidän kuuluisi olla paikalla jo päivää ennen täysikuuta. Vaitonaisina he taivalsivat lähimmälle motellille ja lepäsivät seuraavan yön aina aamuun asti. Muutaman päivän päästä he saapuivat Shadowfieldiin ja vanhemmat demonit ympäröivät heidät. Eräs heistä astui lähemmäs: ”Olette myöhässä, Christian. Se ei jää rankaisematta, sillä tiedämme, että olet siihen syyllinen.” Christian putosi polvilleen ja painoi päänsä; tämän ranteissa kiilsi metalliset rannekkeet. Loki pysyi vaiti; ei ollut mitään sanottavaa; Christian oli itse aiheuttanut ongelmansa, eikä hän voinut auttaa tätä. Vastaanotettu tehtävä oli aina vietävä loppuun asti.
Kului päiviä. Christian koki sanoinkuvaamatonta kipua, kun vanhemmat demonit rankaisivat tätä myöhästymisestä. Loki oli tällöin lukittuna selliin, mutta tiesi mitä Christianille tapahtui, sillä kaikki kipu, jota Christian tunsi, tuli puolittuneena Lokille. Ja jo se kipumäärä sai Lokin huutamaan. Viiden päivän kuluttua Loki vietiin Christianin luo. Surullisena Loki katseli kahlittua mestariaan, joka näytti täysin murretulta roikkuessaan käsikahleidensa varassa seinällä. Välittämättä vanhemmista demoneista Loki asteli Christianin luo; tämä ei ollut se sama Christian, joka oli muuttanut hänet demoniksi. Kaikki ylpeys ja varmuus oli viety ja jäljelle ei oltu jätetty mitään. Eräs demoni avasi Christianin kahleet ja tämä olisi pudonnut lattialle, ellei Loki olisi ottanut tätä hellästi vastaan. Tämä kuitenkin aiheutti lisää kipua ja Christian menetti tajunsa. Varovasti Loki nosti mestarinsa käsivarsilleen. ”Voinko viedä hänet?” Vanhemmat demonit nyökkäsivät ja hitaasti Loki asteli pois. Hieman kauempana Loki kääri Christianin peitteisiin ja sai aseteltua tämän selkäänsä niin, että pidemmänkin matkan kävely oli mahdollista. Kipu viilsi Lokin selässä; hänet oli ruoskittu ja viillelty, eivätkä haavat olleet vielä parantuneet. Loki käveli hitaasti eteenpäin ja etsi lähimmän motellin, jossa saattoi viettää joitakin päiviä hoitaen Christianin haavoja. Lähempi tarkastelu paljasti Lokille, että Christian olisi pitkään hänen huolehdittavanaan. Hoidettuaan mestarinsa haavat, Loki veti paitansa pois ja alkoi tutkia omia haavojaan. Ne eivät vaatineet paljoakaan ja Loki tyytyi kietomaan kireän siteen koko vartalonsa ympäri.
Christian pysyi tajuttomana useamman päivän ja koko tämän ajan Loki vartioi mestariaan. Vanhemmat demonit eivät olleet antaneet lupaa lähteä Shadowfieldistä ja luultavasti tulisivat vaatimaan Christianin palauttamista heidän haltuunsa. Näin kului neljä päivää ja viimein Christian heräsi. Loki istui tämän vuoteen laidalla ja, huomatessaan mestarinsa heräävän, huokaisi helpotuksesta. Christian ei avannut silmiään, mutta Loki näki tämän olevan peloissaan. Hitaasti Loki laski kätensä mestarinsa olalle: ”Ei hätää Christian. Lepää rauhassa, he eivät saa sinua.” Lokin äänen kuullessaan Christian rauhoittui ja Loki tunsi tämän rentoutuvan. ”Vaihdan sidoksesi Christian. Se luultavasti koskee hieman.” Varovasti Loki alkoi poistaa sideharsoa mestarinsa ympäriltä, jolloin Christian vapisi kivun vuoksi. Loki tunsi vapinan ja katsoi säälien mestariaan: ”Yritä kestää vielä hetki Christian. Tämä on pian ohi.” Varsin nopeasti Loki sai haavat puhdistettua ja käärittyä puhdasta sideharsoa niiden päälle. Christian tuntui nyt rentoutuneen ja näytti nukkuvan, mutta, kun Loki kääntyi lähteäkseen, tämä äännähti heikosti. Loki istuutui vuoteen laidalle ja laski kätensä demonin olalle: ”Olen tässä. Ei hätää Christian. Yritä levätä hieman ja sitten saat juotavaa.” Christian ei kyennyt vastaamaan; voimat olivat lopussa, eikä kipu hellittänyt yhtään. Varsin nopeasti Christian kuitenkin vajosi tajuttomuutta muistuttavaan uneen ja Loki asteli keittiöön. Siellä lojui huonesiivoojan vielä lämmin ruumis. Nopeasti Loki söi ja palasi sitten mestarinsa luo. Tämä näytti hyvin heikolta ja Loki huokaisi; Christian ei koskaan tulisi olemaan ennallaan.
Joitakin tunteja myöhemmin Christian heräsi ja avasi hitaasti silmänsä. Loki oli edelleen hänen luonaan. Jo ennen kuin Christian ehti edes suutaan avata, Loki pudisti päätään: ”Älä puhu Christian. Säästä voimiasi paranemiseen. Sinun täytyy juoda, että paranet.” Loki ojensi ranteensa Christianin kasvojen eteen. Veri valui juuri viilletystä haavasta suoraan demonin huulille ja hitaasti tämä tarttui ojennettuun käteen. Loki tunsi heikon otteen ja katseli huolissaan mestariaan; tämän voimat olivat vähäisemmät kuin hän oli arvannutkaan. Christianin hampaat upposivat Lokin ranteeseen, jolloin Loki sulki silmänsä. Mitä enemmän Christian joi, sitä heikommaksi Lokin olo muuttui. Mutta silti Loki antoi mestarinsa juoda rauhassa. Viimein kun Loki alkoi epäillä, että menettäisi tajunsa, hän veti kätensä varovasti pois ja kietoi ranteensa ympärille kireän sidoksen. Christian oli sulkenut silmänsä juodessaan ja tunsi Lokin veren voiman. Se levisi koko kehoon ja lievitti kipua, mutta samalla toi raukean olon. Väsymys valtasi Christianin ja tämä tunsi nukahtaessaan Lokin käden laskeutuvan olalleen. Unen läpi kuului Lokin ääni: ”Lepää nyt Christian. Lähdemme pian liikkeelle.” Christianin nukahdettua Loki salli itselleen hetken lepoa ja valmistautui sitten jatkamaan matkaa. Jälleen Loki kietoi Christianin peittoihin ja sitoi näin aikaan saadun nyytin selkäänsä. Christianin pää lepäsi Lokin olalla, kun tämä astui ulos motelli huoneestaan. Loki joutui käyttämään suurimmanosan tahdonvoimastaan siihen, etteivät ihmiset näkisi Christiania, joka oli demonimuodossaan. Näin Loki matkasi eteenpäin kauemmas Shadowfieldistä useita päiviä. Christianin haavojen vuoksi he pysähtyivät joka ilta ja aina illalla Loki antoi Christianille vertaan. Suurimmanosan ajasta Christian oli tajuton tai unessa, eikä hereillä ollessaankaan jaksanut edes päätään nostaa.
Oli kulunut kuukausi. Loki oli vaeltanut kauas ja yhä Christiania kantaen. Demoni oli jo lähes parantunut, mutta voimat olivat yhä vähäiset, eikä tämä jaksanut kävellä. Vanhemmat demonit olivat pysyneet poissa, vaikka täysikuu oli ollutkin jo noin viikkoa aikaisemmin. Christian nukkui yhä suurimmanosan ajasta, mikä osoittautui hyväksi asiaksi, kun vanhemmat demonit ilmestyivät eräänä päivänä heidän eteensä Lokin kävellessä erästä syrjäistä tietä pitkin. Vanhemmat demonit katselivat Lokia ja Christiania arvioiden: ”Luovuta hänet meille Loki. Hänen rangaistuksensa on kesken.” Loki pudisti päätään pysyen vaiti. Vanhemmat demonit osasivat lukea ajatuksia ja tätä Loki käytti hyväkseen; Christianin ei tarvinnut tietää. ”Te ette saa häntä.” Vanhemmat demonit näyttivät yllättyneeltä: ”Mikä estää meitä vain ottamasta teidät molemmat vangeiksemme? Et pärjää voimassa meille.” Loki siirsi oikean kätensä sydämensä kohdalle: ”Jos tulette liian lähelle, ette koskaan voi uhrata minua jumalallenne. Hän ei pitäisi siitä.” Vanhemmat demonit näyttivät epäröivän: ”Et tekisi sitä. Et surmaisi itseäsi vain tuon takia.” Loki hymyili lämpimästi: ”Mikä estäisi minua tekemästä sitä? Mikäli luovuttaisin Christianin teille, te surmaisitte hänet ja uhraisitte minut jumalallenne, jolloin kuolisin. Miksen siis surmaisi itseäni jo nyt?” Lokin kynnet pitenivät ja upposivat tämän vaatteiden ja ihon läpi. Vanhemmat demonit saattoivat haistaa veren makean tuoksun ja näkivät Lokin vaatteiden punertuvan. Lokin katse oli rauhallinen, eikä siinä näkynyt lainkaan epäröintiä. Vanhemmat demonit perääntyivät: ”Hyvä on. Pidä hänet, mutta jossakin vaiheessa huomiosi herpaantuu ja me olemme silloin paikalla.” Muuta sanomatta vanhemmat demonit katosivat ja Loki veti kyntensä irti rintalastastaan huokaisten helpotuksesta. Hän oli valmis kuolemaan mestarinsa puolesta, mutta ei sillä tavalla, jolla hänen olisi surmattava itsensä. Christian äännähti vaimeasti herätessään Lokin lähtiessä jälleen liikkeelle. ”Lepää vain Christian.” Christian ei vastannut, vaan vaipui jälleen uneen. Kuitenkin pian tämä vavahti hereille tuntiessaan kivun ranteissaan. Loki jatkoi kävelyään tietoisena Christianin rannekkeista. Vanhemmat demonit yrittivät siis saada Christianin palaamaan luokseen keinolla millä hyvänsä. ”Pysähdymme pian, älä anna periksi kivulle Christian.” Lokin ääni oli rauhallinen ja se rauhoitti Christiania, vaikka kipu ranteissa voimistuikin hetki hetkeltä. Vain puoli tuntia myöhemmin Loki asteli erään motellin syrjäisimpään huoneeseen. Laskiessaan Christianin vuoteelle Loki katseli huolestuneena mestarinsa vertavaluvia ranteita; demonin voimat olivat vähäiset jo ennestäänkin. Mitään sanomatta Loki alkoi kietoa sideharsoa mestarinsa ranteiden ympärille ja saatuaan sidokset valmiiksi poistui pesuhuoneeseen. Loki katsoi itseään peilistä ja huokaisi; hän ei todellakaan olisi vastus edes ikäiselleen demonille saati demonien vanhimmille. Nopeasti Loki viilsi ranteeseensa haavan ja valutti vertaan lasiin; Christian tarvitsi voimia jaksaakseen eteenpäin. Kun lasi oli täynnä, Loki palasi mestarinsa luo. Tämä nukkui jälleen, mutta veri oli juotava tuoreena. Varovasti Loki laski kätensä Christianin olalle, jolloin demoni heräsi hätkähtäen ja Loki tunsi tämän kynsien uppoavan kylkiinsä: ”Christian... Ei ole mitään hätää... Ihan rauhallisesti vain...” Christianin silmissä näkyi puhdasta kauhua ja tämä haukkoi henkeään upottaen kyntensä yhä syvemmälle Lokin kylkiin. Loki maistoi veren suussaan ja siirsi kätensä mestarinsa käsien päälle: ”Christian... Ei ole hätää... Yritä rentoutua...” Loki tunsi demonin rentoutuvan hitaasti ja veti tämän kynnet irti kyljistään: ”Ihan rauhallisesti vain Christian.” Christian ei hetkeen kyennyt hahmottamaan missä oli, mutta Lokin rauhallinen ja hillitty ääni sai hänet vakuuttumaan, ettei mitään hätää todellakaan ollut. Loki otti lasin yöpöydältä, jolle oli sen laskenut ennen kuin oli herättänyt Christianin, ja antoi sen mestarilleen: ”Tässä, juo tämä. Tarvitset voimia.” Christian totteli ja tunsi veressä olevan voiman virtaavan kehoonsa; sellaista vaikutusta ei ollut kuin toisen demonin veressä. Christian en voinut kuin ihmetellä, miksi Loki huolehti hänestä ja uhmasi näin vanhempia demoneja. Loki oli perääntynyt nojaamaan läheiseen seinään ja katseli mestariaan; hän ei enää pitkään kykenisi suojelemaan tätä vanhempien demonien vihalta.
Oli kulunut kaksi viikkoa vanhempien demonien ja Lokin keskustelusta, eikä Christian voinut edelleenkään yhtään paremmin. Tämä nukkui entistä levottomammin ja Loki tunsi usein Christianin kynsien uppoavan ihonsa alle. Loki itsekin heikkeni koko ajan ja hän tiesi, ettei enää kyennyt jatkamaan matkaa. He olivat jo viipyneet sen hetkisessä majapaikassaan kolme päivää, eikä aikaa olisi ollut hukattavaksi. Ulkona oli jo pimeää ja Christian nukkui levotonta untaan, kun Loki poistui huoneesta. Motellin pihalla Loki painoi päänsä: ”Tiedän, että olette täällä. Tulkaa esiin.” Vanhemmat demonit ilmestyivät Lokin ympärille: ”Oletko viimein valmis luovuttamaan hänet?” Loki kohotti katseensa puhuneeseen demoniin: ”En. Te saatte minut. Mutta minulla on ehtoni...” Vanhemmat demonit katselivat nuorta demonia kiinnostuneena ja yksi astui eteenpäin: ”Asetat ehtoja? Luuletko olevasi sellaisessa asemassa, jossa voit sanella ehtoja meille?” Loki katsoi edessään seisovaa demonia silmiin: ”Ette voi enää odottaa, vai mitä? Teidän olisi pitänyt uhrata minut jo kaksi kuukautta sitten. Ja vieläkin voin surmata itseni, jolloin ette voi koskaan uhrata minua jumalallenne. Joten kuunteletteko ehtoni?” Vanhemmat demonit katsahtivat toisiinsa ja Lokin edessä seisova demoni nyökkäsi: ”Hyvä on. Sano ehtosi, niin voimme päättää miten niihin suhtaudumme.” Loki hymyili vaisusti: ”Luulin teitä viisaammiksi. Ehtoni ovat, että jätätte Christianin rauhaan. Ette kajoa häneen enää koko iäisyyden aikana. Ylennätte hänet mestarien joukkoon, minne hän kuuluukin. Jos vannotte, että hän saa koko iäisyyden olla rauhassa, voitte uhrata minut jumalallenne tulevan täysikuun aikaan.” Vanhemmat demonit katsahtivat jälleen toisiinsa ja viimein Lokin edessä seisova demoni asteli aivan tämän viereen: ”Olkoon niin.” Samassa Loki tunsi kaiken voiman pakenevan itsestään ja lysähti tajuttomana maahan.
Oli täysin pimeää, kun Loki jälleen heräsi. Hän tunsi kahleet ranteissaan ja nilkoissaan, eikä edes yrittänyt liikkua. Hän oli antanut suostumuksensa, eikä sitä enää voinut perua. Samassa ovi aukeni ja kirkas valo tulvi sisään viiltäen Lokin silmiä kuin veitsi. Vahvat kädet tarttuivat Lokiin ja hänet kiskottiin ylös. Vähitellen Loki alkoi jälleen nähdä ja hän huomasi vanhempien demonien seisovan ympärillään. Hänestä kiinni pitävä demoni oli hyvin suuri härkämäinen mies ja tämän kädet puristivat Lokin olkapäitä kuin pihdit. Eräs vanhimmista asteli Lokin eteen hymyillen ystävällisesti: ”On aika valmistella sinut.” Loki painoi päänsä: ”Tehkää mitä haluatte.” Kiinni pitävä demoni siirsi otteensa Lokin käsiin ja nosti ne ylös kiinnittäen ranteita yhdistävän ketjun katosta tulevaan ketjuun. Loki tunsi kuinka ketju kiristyi ja hän kohosi ilmaan. Nilkkojen kahleet kiristyivät ja Loki tiesi, että edessä oli pitkiä kivuliaita päiviä. Kuin Lokin ajatuksien vakuudeksi ruoska iskeytyi demonin selkään ja tämä äännähti vaimeasti; kipu ei ollut vielä kovakaan, mutta voimat olivat lopussa. Näin kului kolme päivää. Loki roikkui kahleiden varassa, kun vanhemmat demonit ruoskivat ja viiltelivät tämän kehoa lopettamatta hetkeksikään. Neljäntenä päivänä alkoi kidutus paljon hienovaraisemmilla keinoilla ja tätä kesti vielä toisenkin päivän. Kuudentena päivänä Loki laskettiin alas ja tämä jäi lattialle lojumaan vapisten kauttaaltaan. Sinä päivänä ei tapahtunut muuta ja auringon ulkona laskiessa Loki sai viimein vapinan loppumaan. Kipu oli ollut sietämätön, eikä se juurikaan ollut laantunut, mutta enää Loki ei pelännyt itse uhrausta. Mikä tahansa kipu, joka lopettaisi tämän kaiken, olisi vain helpotus.
Oli lähes keskiyö ja Loki kuuli oven avautuvan. Sama härkämäinen demoni astui sisään taluttaen edessään itkevää tyttöä. Tämä oli valeltu verellä ja Loki tiesi mitä häneltä odotettiin. Demoni sysäsi tytön Lokin eteen: ”Viimeinen ateriasi. Syö nopeasti, kohta on aika.” Demoni poistui, mutta jätti huoneeseen kirkkaasti valaisevan lyhdyn. Loki katseli tyttöä edessään; veri tämän iholla tuoksui makealta ja nälkä voimistui. Tyttö ei voinut irrottaa katsettaan demonin pahoinpidellystä vartalosta, mutta Lokin liikahtaessa tämä perääntyi: ”Ei... Ole kiltti... Ei...” Loki nousi hitaasti ylös: ”Olen pahoillani. On sinun aikasi...” Tyttö perääntyi kaukaisimpaan nurkkaan lyyhistyen itkien polvilleen. Loki asteli tämän luo ja polvistui tämän eteen: ”Kuolemme tänään molemmat, mutta voin antaa sinulle mahdollisuuden uuteen erilaiseen elämään. Haluatko ottaa sen vastaan?” Tyttö kohotti katseensa ja näki demonin silmissä vilpittömän ystävällisen katseen. Varovasti tyttö nyökkäsi ja Loki veti tämän itseään vasten: ”Tämä koskee, mutta kipu häviää pian.” Tyttö sulki silmänsä ja Loki upotti hampaansa tämän kaulaan alkaen juoda verta sammuttaakseen janonsa. Loki kuitenkin lopetti ennen kuin tyttö menetti tajunsa ja viilsi jälleen uuden haavan ranteeseensa: ”Valinta on nyt sinun. Juo ja heräät pian uuteen elämään.” Tyttö otti varovasti demonin käden omaansa ja joi hitaasti tämän verta. Hetken kuluttua Loki veti kätensä pois ja kumartui jälleen upottamaan hampaansa tytön kaulaan. Jonkin ajan kuluttua Loki suoristautui ja asetti tytön nukkumaan aivan seinän viereen. Tästä ei vanhempien tarvinnut tietää. Ei kulunut kauaakaan kun vanhimmat saapuivat jälleen. He vilkaisivat tyttöön ja katsoivat sitten Lokia: ”Eikö ateria kelvannut?” Loki nousi ylös: ”Olin vain janoinen.” Vanhimmat näyttivät hymyilevän ja Lokin kahleet aukenivat: ”On aika. Saat kävellä ilman kahleita, mutta älä siltikään yritä mitään.” Loki painoi päänsä: ”En ole aikonut perua puheitani.” Vanhimmat näyttivät hyväksyviltä: ”Hyvä niin. Mennään.” Lokin harteille laskettiin viitta ja tämä asteli vanhimpien keskellä suurelle lavalle, jossa loki luovutti viitan takaisin vanhimmille. Lavalla oli suuri risti, jonka pitkän puun päälle Loki asettui selälleen. Vahvat demonit tarttuivat tämän käsiin ja jalkoihin, eikä Loki enää kyennyt pysymään täysin rauhallisena. Hän sulki silmänsä ja antoi demonien asetella hänen kätensä ristin poikkipuulle. Loki vavahti tuntiessaan paksun naulan kummankin ranteensa päällä. Kun naulaa lyötiin vasaralla, Loki ei kyennyt salaamaan kipua, jonka ranteen lävistävä naula aiheutti. Kuitenkin Loki huusi vasta, kun demonit siirtyivät naulaamaan hänen nilkkojaan. Ristin pitkä puu oli leveä ja Lokin kumpikin nilkka naulattiin kiinni puuhun erikseen. Loki tunsi kivun voimistuvan kun risti nostettiin pystyyn ja hän antoi päänsä painua; pian se olisi ohi. Samassa jokin kiinnitti Lokin huomion ja hän kääntyi katsomaan paikalle kerääntynyttä yleisöä: ”Christian... Olen pahoillani... Tämä on kohtaloni...” Christian seisoi järkyttyneen ja vihaisen näköisenä kahden härkämäisen demonin välissä. Loki tiesi, että demonit eivät olleet niinkään vartioimassa kuin tukemassa Christiania; olihan tämä edelleenkin hyvin heikossa kunnossa. Christian astui askeleen eteenpäin: ”Loki... Sun ei...” Kaikkien yllätykseksi Loki hymyili lämpimästi Christianille: ”Älä minusta huoli Christian... Pidä hyvää huolta päivällisestäni...” Christian ei ollut uskoa kuulemaansa, mutta varsin nopeasti tämä ymmärsi mitä Loki tarkoitti. Loki katsoi Christiania silmiin ja Christian näki tämän katseesta kipua ja pelkoa, mutta myös syvää helpotusta: ”Hyvästi Christian.” Christian nyökkäsi: ”Hyvästi Loki.” Christian poistui yleisöstä ja suuntasi kulkunsa vartijoidensa tukemana kohti Lokin selliä. Samaan aikaan, kun Christian astui selliin ja löysi Lokin viimeiseksi ateriaksi tarkoitetun tytön, vanhimmat demonit astelivat Ristin ympärille ja yksi heistä kohosi ilmaan Lokin eteen: ”On aika.” Loki katsoi ensin suurta veistä demonin kädessä ja siirsi sitten katseensa tämän silmiin: ”Sillä hetkellä, kun upotat tuon veitsen rintakehääni, teet minusta kaikkia täällä olevia vahvemman ja jonakin päivänä minä palaan.” Vanhempi demoni ei vastannut vaan upotti veitsen syvälle Lokin rintalastaan. Veri alkoi valua Lokin suusta, kun demoni veti koko Lokin rintakehän auki. Varovasti demoni veti Lokin sydämen esiin: ”Vieläkö luulet palaavasi?” Puhuessaan demoni asetti veitsen valmiiksi leikatakseen sydämen irti. Loki ei kääntänyt katsettaan tämän silmistä: ”Siitä vain. Olen jo myöhässä.” Demoni viilsi sydämen irti ja Lokin pää painui alas. Veri värjäsi lavan punaiseksi ja sydän demonin kädessä murentui tuhkaksi.
Frontpage Review fiction