Pimeys laskeutui maiseman ylle ja linnut vaikenivat. Jon hymyili laskevalle auringolle nojautuessaan omistajaansa, jonka vahvat kädet kietoutuivat pojan ympärille ja tämä huokaisi tyytyväisenä. Hetken oli aivan hiljaista, kunnes Jon tunsi pienen nykäisyn kaulapannassaan kääntyen katsomaan omistajaansa. ”Aika lähteä kotiin Jon.” Jon nyökkäsi ja nousi jaloilleen pysyen vaiti, kuten hänen omistajansa aina toivoi. Poika antoi omistajansa kiinnittää ketjun kaulapantaan ja katseli itseään pidempää nuorta miestä tyynenä tämän siirtyessä kahlitsemaan hänen raajojaan. Hänen omistajansa oli hoikka hieman Jonia vanhempi hellä mies, joka vaati häneltä täydellistä tottelevaisuutta. Tämä ei ollut ongelma Jonille, sillä pienestä pitäen oli Jon kasvatettu lemmikiksi. Jon oli valioluokan lemmikki ja hän oli maksanut paljon nykyiselle omistajalleen. Poika vavahti kahleen kiristyessä liian kireälle hänen ranteensa ympärille, muttei edelleenkään päästänyt ääntäkään. Nopeasti Jonin omistaja väljensi kahletta: ”Olen pahoillani Jon.” Jon ei vastannut, mutta hymyili omistajalleen, joka parhaillaan lukitsi kaulapantaan liitetyn ketjun toista päätä ranteeseensa. Jon ei tarvinnut käskyä seuratakseen hieman omistajansa jäljessä kuten lemmikin kuuluikin. Monet katsoivat hyväksyvästi rannalta poistuvaa paria; harvoin näki täydellistä ymmärrystä lemmikin ja omistajan välillä. Autolla Jon odotti kärsivällisesti, että hänen omistajansa irrotti ketjun ranteestaan ja viittasi Jonin menemään autoon. Lemmikit eivät saaneet ajaa autoa tai tehdä muutakaan, mistä voisi koitua vaaraa omistajalle, sillä monet lemmikit olivat katkeroituneita ja etsivät tilaisuutta päästä eroon omistajastaan. Jon istui etupenkillä kädet sylissään eteensä katsoen hänen omistajansa käynnistäessä autoa, mutta kun auto viimein lähti liikkeelle ja liukui vilkkaan liikenteen sekaan, Jon rentoutui: ”Voi luoja… Sä todella nautit tästä Marco!” Marcoksi puhuteltu omistaja vilkaisi lemmikkiään hymyillen: ”Suu soukemmalle Jon, en antanut lupaa puhua.” Jon painoi päänsä; hän tiesi ettei Marco ollut vihainen, mutta hänet oli koulutettu tottelemaan omistajaansa. ”Olen pahoillani.” Marco vilkaisi vierellään istuvaa lemmikkiään ja pudisti päätään hiljaisena. Jon näki omistajansa eleen syrjäsilmällä ja tunsi jännittyvänsä; rankaisisiko Marco häntä luvatta puhumisesta? Marco huomasi lemmikkinsä korjaavan asentoaan ja huokaisi nähdessään tämän ottaneen jälleen julkisella paikalla käyttämänsä asennon; selkä suorassa, jalat tiukasti yhdessä ja kädet sylissä, vain alas painettu pää poikkesi Jonin koulutuksesta. Marco huokaisi jälleen; Jon oli liian hyvin koulutettu. Hetken hän oli ollut iloinen siitä, että Jon uskaltautui puhumaan, vaikka hän olikin unohtanut antaa tälle luvan puhua, mutta yksi lause ja tilanne oli pilalla. Jon korjasi käytöksensä heti. Ja ilmeisesti hänen lemmikkinsä pelkäsi saavansa rangaistuksen ”virheestään”.
Jon katseli kahleitaan; hän ei tiennyt mitä ajatella omistajastaan. Tämä oli vain muutaman vuoden vanhempi ja silti hyvin kunnioitetussa asemassa. Kotona hänen isäntänsä oli rento ja käyttäytyi kuin muutkin nuoret, mutta julkinen käyttäytyminen oli hillittyä ja arvokasta. Jon oli päättänyt heti omistajansa nähtyään, ettei hän häpäisisi tätä omalla käytöksellään, mutta heidän ollessaan kahden Jonin oli vaikea pysyä koulutuksensa vaatimassa käytöksessä. Marco katseli syrjäsilmällä hiljaista lemmikkiään ja teki lopulta päätöksensä: ”Jon, en aio rangaista sinua puhumisesta. Ja olet oikeassa, nautin vapaa-ajan viettämisestä rannalla lemmikkini seurassa.” Jon kohotti katseensa ja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi, muttei sanonut sanaakaan. Marco irrotti toisen kätensä ohjauspyörästä ja siveli hellästi lemmikkinsä poskea ja hiuksia: ”Minulla on ollut monia lemmikkejä, mutta sinä Jon olet ensimmäinen, jota minun ei ole tarvinnut rangaista kertaakaan. Käyttäydyt mallikelpoisesti, eikä minun tarvitse hävetä tuodessani sinut julkisuuteen. Mutta…” Marco piti pienen tauon ja tarkkaili liikennettä: ”Mutta kun olemme kahden haluan sinun unohtavan osan koulutuksestasi.” Jon ei ollut uskoa kuulemaansa; halusiko hänen isäntänsä hänen luopuvan käytöskoodista? Marco katseli hetken hämmentyneen näköistä lemmikkiään ennen kuin käänsi huomionsa liikenteeseen: ”Ilmaisinko itseni epäselvästi Jon?” Jon ei ollut varma tarkoittiko hänen isäntänsä sanat myös puhevapautta, mutta aina sai yrittää: ”Miltä osin haluatte minun muuttavan käytöstäni isäntä?” Jon päätti pysyä soveliaassa kohteliaisuudessa, sillä hän oli jo kerran rikkonut puhumattomuutta, ja puhutellut isäntänsä tämän etunimellä. Marco huokaisi pysäköidessään autonsa kartanonsa eteen: ”Voit puhutella minua nimelläni, kun olemme kotona tai muuten kahden. Lisäksi voit hylätä tuon puhetyylin.” Marco kääntyi katsomaan lemmikkiään ja hymyili tälle: ”En edelleenkään hyväksy tottelemattomuutta tai loukkauksia, ja oletan, että käyttäydyt kuten lemmikin kuuluu mikäli kartanoon saapuu joku talonväkeen kulumaton.” Jon nyökkäsi, vaikka Marcon sanat olivatkin täysin ristiriidassa hänen läpikäymänsä koulutuksen ja isännästään saamansa tiedon kanssa. Hiljaisuuden jatkuessa Marco alkoi ymmärtää miksi Jon oli maksanut omaisuuksia; tämä oli täysin koulutettu lemmikki, eikä uhmannut annettuja sääntöjä. Vakavoituen Marco otti kiinni Jonin ranteita yhdistävästä ketjusta: ”Jon, puhunko minä todella niin epäselvästi, että et ymmärrä sanojeni merkitystä?” Jon pudisti päätään: ”Ette puhu epäselvästi isäntä.” Marco alkoi ärsyyntyä: ”Miksi sitten uhmaat tätä käskyä? Kerroin varsin selvästi, että kahden kotona ollessamme haluan sinun puhuttelevan minua etunimelläni. ...Ja että puhut omalla tavallasi. Ei enää tuota kirjakieltä.” Jon ei voinut olla hymyilemättä ja rentoutui jälleen: ”Jos niin sanot... Marco...” Nyt Marco näytti tyytyväiseltä ja irrotti otteensa Jonin kahleesta: ”Hyvä. Jos kerta tällä asia on selvä niin voin sitten ottaa rennommin minäkin. Mennään sisälle Jon...” Jon nousi autosta ja odotti isäntänsä lukitsevan ovet ennen kuin he astelivat yhdessä kartanon ovelle, jolloin Marco näytti muistavan jotain: ”Ai niin. Jon anna ketju.” Nopeasti Marco kiinnitti lemmikkinsä ojentaman ketjun ranteeseensa: ”Koskaan ei tiedä onko vieraita...” Jon vain nyökkäsi ja seurasi isäntäänsä sisälle, missä Marcon hovimestari tervehti heitä kumartaen: "Teille on vieraita isäntä. He odottavat kirjastossa." Marco huokaisi: "Keitä he ovat Ray?" Nuori hovimestari näytti vaivautuneelta: "He kieltäytyivät ilmoittamasta nimeään palvelijalle isäntä..." Nyt Marcon ilme muuttui ärsyyntyneeksi: "Mitä helvettiä?! Jon." Jon seurasi kohti kirjastoa marssivaa isäntäänsä hiljaa ilman vaihtoehtoja, sillä hänen kaulapantaansa kiinnitetty ketju oli yhä lukittuna Marcon ranteeseen. Kirjaston ovella Marco pysähtyi ja kääntyi katsomaan lemmikkiään: "Käyttäydy siivosti Jon." Jon nyökkäsi: "Kyllä isäntä." Marco nyökkäsi hymyillen hyväksyvästi, mutta vakavoitui avatessaan oven: "Katsotaas." Marco asteli kirjastoon Jonin seuratessa vain askeleen jäljessä, mutta sekä isäntä että lemmikki pysähtyivät kuin seinään nähdessään kaksi nuorta miestä ja samanikäisen naisen, jotka olivat pukeutuneet lemmikkikeskuksen univormuihin.
Toinen miehistä nousi ylös ja kumarsi kevyesti: "Ilo tavata viimein sir Marco. Tulimme tarjoamaan mahdollisuutta uudelleen kouluttaa lemmikkinne." Nainen nousi vuorostaan ja kiinnitti huomionsa Joniin: "No mutta Jon! Tämäpä yllätys!" Jon ei vastannut, vaan painoi päänsä isäntänsä yllätykseksi; miksi juuri nyt? Toinenkin mies nousi ja tervehti Marcoa suunnaten sitten katseensa Joniin: "Kas Jon... Olet päässyt...pitkälle." Jon ei edelleenkään vastannut ja Marco ymmärsi, että hänen lemmikkinsä oli poissa tolaltaan. Jon todellakin oli poissa tolaltaan, sillä hänen isäntänsä vieraat olivat olleet vuosia sitten samassa koulutuskeskuksessa ja myös samassa asemassa kuin hänkin... Ja nyt kolmikko seisoi hänen edessään vapaina ihmisinä. Nainen hymyili Jonia katsoessaan: "Etkö ole iloinen tavatessasi meidät jälleen? Pääsimme näin pitkälle sinun avullasi." Jon tunsi kyynelten polttavan silmäluomiaan; hän ei halunnut kuulla enempää. "Isäntä, voisinko poistua?" Marco pudisti päätään: "Ei, Jon." Marco kääntyi vieraidensa puoleen: "Oletan että tulitte tekemään tarjouksen lemmikkini uudelleen koulutuksesta ja te esititte sen jo. Kuitenkin, tämän hetkinen tilanne on, etten tarvitse palveluanne, joten olkaa hyvät ja poistukaa. Niin, ja seuraavalla kerralla, muistakaa vastata palvelijani kysymyksiin." Muuta sanomatta Marco kääntyi ja poistui Jon perässään.
Marco ei pitänyt kolmikon käytöksestä ja oli ihmeissään Jonin oudon käytöksen vuoksi. Päästyään omaan makuuhuoneeseensa Marco lukitsi oven ja avasi Jonin kahleet: "Jon, kerro miten sä tunnet tuon kolmikon." Jon muisti aiemmin käydyn keskustelun puhetavoista ja antoi itsensä rentoutua hieman: "Mä en haluis puhuu siitä Marco..." Marco näki lemmikkinsä masentuneen ilmeen ja huolestui: "Jon, kerro mulle. Se on käsky." Jon huokaisi ja painoi päänsä; hänen isäntänsä sana oli ehdoton, mutta mitä tapahtuisi kun tämä saisi tietää kaiken? Marco möisi hänet pois, palauttaisi lemmikkikeskukseen? Jon nielaisi palantunteen yltyessä kurkussa: "Ne kolme... Ne oli joskus samassa lemmikkikeskuksessa ku mä..." Marco ihmetteli lemmikkinsä sanavalintaa: "Siis ne oli töissä lemmikkikeskuksessa, jossa sut koulutettiin?" Jon pudisti päätään: "Ei töissä... Ne oli koulutettavina niin kuin minäkin. Niistä ois pitäny tulla lemmikkejä..." Nyt Marco yllättyi pahemman kerran: "Jon, tiiätsä yhtään mistä sä puhut? Lemmikkikeskus merkkaa jokaisen lemmikin rekisteriin. Ja lemmikki ei voi..." Jon kohotti katseensa isäntäänsä, jolloin Marco näki katkeruuden lemmikkinsä silmissä. "Enää koskaan olla vapaa ihminen. Mä tiiän. Jutun juju onkin, ett meitä ei rekisteröidä ennen kuin ensimmäinen koulutusvaihe on ohi. Ja nää kolme onnistu karkaamaan viikkoo ennen rekisteröintiä..." Marco nyökkäsi ja asettautui istumaan vuoteensa laidalle: "Tiedät paljon tapauksesta. Miten liityt siihen Jon?" Jon painoi päänsä; hänen oli kerrottava omistajalleen kaikki mitä tapahtui ja sen jälkeen hän saisi sanoa hyvästit elämälleen Marcon luona. "Mä olin se joka autto ne pakoon... Ja se joka kärsi rangaistuksen kaikkien puolesta..." Marco kohottti kulmiaan: "Tiedoissasi ei kerrota mitään tällaista." Jon katsoi jälleen isäntäänsä: "Sit sua on huijattu... Mä ihmettelinkin mix sä ostit karkurilemmikin..." Marco katsoi kysyvästi Jonia: "Karkuri? Yrititkö karata?" Jon naurahti kuivasti: "Totta helvetissä mä yritin... Olin tarpeex tyhmä luottaakseni toiseen elolliseen olioon... Mut kuten arvata saattaa, mua kusetettiin ja rankasti. Sen sijaan ett ne kolme ois ottanu mut mukaan, ne käytti mua syöttinä..." Jon painoi päänsä kyynelten alkaessa viimein valua: "Mä todella luotin ett ne ottas mut mukaan... Mut ne pakeni sillä aikaa ku kaikki jahtas mua. Mä antauduin heti ku tajusin, etten pääse pois, mut se ei auttanu mua.. Mun molemmat sääriluut katkastiin samantien ku mut saatiin kiinni ja mua rangaistiin pakoyrityksestä välittömästi... Ku viimein selvis ett ne kolme oli paennu, niin mun rangaistus jatku koko seuraavan viikon, koska olin auttanu ne pakoon..." Marco ei sanonut mitään; oliko Jon todella karkuri? Jon alkoi hermostua isäntänsä vaitonaisuuden jatkuessa ja lopulta uskaltautui ottamaan muutaman askeleen isäntänsä kohden polvistuen tämän eteen: "Ymmärrän, että olette järkyttynyt isäntä..." Marco havahtui ajatuksistaan Jonin polvistuessa: "Ei... Ei, en ole järkyttynyt. Tätä on vain vaikea uskoa Jon. Sinulla on valioluokan todistus." Jon ei vastannut; pian hänet lähetettäisiin takaisin lemmikkikeskukseen tai... Jon ei halunnut ajatelle toista vaihtoehtoa. Lemmikki, joka ei miellyttänyt isäntää, mutta jota isäntä ei myöskään halunnut palauttaa tai myydä, voitiin lopettaa. Tämä ajatus sai Jonin aina tuntemaan olonsa ahdistuneeksi. Lemmikeillä ei ollut arvoa tai oikeuksia ja lemmikki saattoi vain toivoa saavansa isännän, joka ei ollut väkivaltainen. Jon yritti estää kyyneliä tulemasta; Marcon luona oli ollut hyvä olla.
Marco katsoi lemmikkiään mietteliäänä; Jon oli karkuri, mutta hänen omistuksessaan poika oli ollut esimerkillinen lemmikki. Lisäksi Jonin karkaamisyrityksestä ei ollut kirjattua tietoa missään. Jon ei kyennyt katsomaan isäntäänsä pysyessään polvistuneena tämän edessä; hiljaisuus merkitsi, että Marco harkitsi vaihtoehtoja. Marco tarkkaili hetken lemmikkiään: "Jon, katso minuun." Jon ei kyennyt salaamaan pelkoaan, joka heijastui hänen silmistään niin voimakkaana, että Marco jäi hetkeksi hämilleen; hän ei ollut tiennyt, että Jon pelkäsi häntä. "Jon, tiedät varmaankin mitä karkurilemmikeille tapahtuu?" Jon nyökkäsi vaitonaisena ja Marco alkoi epäillä kysymyksensä tarpeellisuutta; Jon vaikutti olevan itkun partaalla. Hitaasti Marco polvistui lemmikkinsä eteen ja otti tämän kasvot käsiensä väliin: "Onneksi sinä et ole sellainen, Jon." Jon ei ollut uskoa kuulemaansa ja pojan hämmennys näkyi tämän katseesta. Marco hymyili: "Rekisterisi on puhdas, Jon. Miten voisit olla karkuri? Rekisteriin tulee sellaisesta iso merkintä, myös karkurilemmikki merkitään polttomerkillä. Onko sinut merkitty Jon?" Jon onnistui pudistamaan päätään yhä vaiti pysyen. Marco siveli toisella kädellään lemmikkinsä poskea: "Olet valioluokan lemmikki Jon. Ei ole todisteita, että olisit joskus karannut, eikä tätä keskustelua koskaan käyty. Emme puhu asiasta enää koskaan." Marco nousi ylös ja naurahti pehmeästi: "Nouse ylös Jon. Käy siistiytymässä ja tule takkahuoneeseen..." Jon nousi seisomaan ja nyökkäsi: "Kuten haluatte isäntä." Marco viittasi lemmikkiään poistumaan: "Äläkä unohda sitä autossa käytyä keskustelua." Jon oli astellut jo ovelle, mutta kääntyi vielä katsomaan isäntäänsä: "En unoha ja kiitti tästä Marco."
Jonin mentyä Marco huokaisi; mitä hän oli juuri tehnyt? Hän oli asettanut maineensa ja asemansa Jonin varaan. Jos hänen lemmikkinsä koskaan paljastuisi, niin hänen häpeänsä takaisi välittömän aseman menetyksen. Nopeasti Marco vaihtoi vaatteensa ja asteli takkahuoneeseen odottamaan Jonia. Lemmikki piti itsensä aina viimeisen päälle siistinä, mikä helpotti Marcon oloa huomattavasti. Hänen ei koskaan tarvinnut huomauttaa Jonille tämän ulkonäöstä tai vaatteiden siistittömyydestä. Ja mikä parasta, Jon pukeutui aina hänen valitsemiinsa vaatteisiin, olivat ne millaisia tahansa, täysin ilman vastaväitteitä. Marco tiesi, ettei Jon pitänyt läheskään kaikista vaatteista tai tilanteista, joissa joutui kyseisiä vaatteita käyttämään, mutta lemmikin tottelevaisuus oli sydäntä lämmittävää. Ja Marco oli jo päättänyt testata kuinka pitkälle Jonin tottelevaisuus kestäisi. Hän tiesi, että seksuaalinen sekaantuminen lemmikkiin oli verrattavissa vaikkapa esimerkiksi koiran naimiseen. Lemmikit olivat koiran tasolla; sellaisen sai ostaa, myydä tai lopettaa mielensä mukaan. Isäntä voi olla hyvä tai paha, mutta lemmikki ei voinut kuin totella ja alistua. Tästä kaikesta huolimatta Marco tunsi vastustamatonta veto lemmikkiinsä ja oli päättänyt ottaa lemmikkinsä...tänä samana iltana...
Frontpage Review fiction