Angel levitti mustat siipensä ja antoi tuulen helliä sulkiaan; oli jo kauan siitä, kun hän oli viimeksi lentänyt vapaana. Vapaus... Kuinka hän kaipasikaan sitä. Hän oli ollut vankina jo niin kauan... Hiljaiset askeleet saivat Angelin kääntymään ympäri ja katsomaan luokseen astelevaa tyttöä. ”Christine... Ei vielä...” Christine katsoi pahoitellen poikaan edessään: ”Olen pahoillani, mutta rouva sanoi, että sinun on aika palata sisälle...” Angel vilkaisi kaipaavasti taivaalle ja kääntyi sitten katsomaan jalkoihinsa; hänen toinen nilkkansa oli kahlittu lyhyellä ketjulla kiinni vahvaan rautatolppaan. Hän ei saanut lentää... Christinen lyhyet vaalean ruskeat hiukset kimaltelivat auringon valossa tytön astellessa aivan Angelin eteen: ”Olen niin pahoillani...” Poika ei vastannut; ei ollut mitään sanottava. Christine otti Angelin oikean käden omaansa ja mahdollisimman hellästi kiinnitti vahvan kahleen tämän ranteeseen: ”Sattuuko se Angel..?” Poika pudisti päätään tuntiessaan voimiensa katoavan: ”Ei...” Angel näki kyyneleiden alkavan valua tytön kirkkaan sinisistä silmistä kun tämä kiinnitti kahleen toisen pään hänen vasempaan ranteeseensa, ennen kuin kumartui avaamaan kahletta hänen nilkastaan. ”Christine...” Tyttö kohotti katseensa nähden heikon hymyn kahlitun pojan kasvoilla: ”Angel...”
Samassa vähän matkan päästä kuului terävä huuto: ”CHRISTINE!!” Christine kääntyi nopeasti katsomaan kohti suurta kartanoa ja näki verannalla seisovan tyylikkääseen juhlapukuun pukeutuneen naisen. ”Niin rouva?” Nainen näytti kärsimättömältä: ”Mikä viivyttää?! Angel pitää saada valmiiksi ennen juhlia!” Angel painoi päänsä: ”Jälleen juhlat..?” Christine nyökkäsi alkaessaan astella kohti verantaa pitäen hellästi kiinni Angelin käsivarresta. Saapuessaan verannalle Christine niiasi syvään: ”Mitä haluatte hänen pukevan rouva?” Angel kieltäytyi katsomasta vangitsijaansa tai kumartamasta tälle, mikä tuntui raivostuttavan naista yli kaiken. ”Christine, vie Angel huoneeseensa ja jätä sinne. Päätän hieman myöhemmin kuinka hänet esittelen.” Angel kuunteli naisen sanoja tietäen tulevan; hän tuntisi pian naisen vihan selässään. Christine niiasi: ”Kyllä rouva.” Nopeasti tyttö poistui vetäen Angelin mukaansa.
Ovi sulkeutui ja pimeys valtasi viimeisenkin nurkan. Angel seisoi hiljaisena keskellä huonetta kädet yhä kahlittuna; Christine ei ollut saanut lupaa poista kahleita. Poika katseli pimeää huonettaan, jossa oli viettänyt jos useita vuosia. Hänellä ei ollut ikkunaa eikä pienintäkään valonlähdettä, sillä hänen huoneensa sijaitsi kaksi kerrosta maan alla. Ei pimeys poikaa haitannut; olihan hän puoliksi demoni, mutta enkeli hänessä kaipasi valoa ja raikasta ilmaa. Tuuli... Hän kaipasi tuulta siipiensä alle. Hän halusi lentää. Hän ei ollut lentänyt lankeamisensa jälkeen, kun kaikkivaltias oli karkottanut hänet taivaiden valtakunnasta. Siitä oli viisi vuotta; niin lyhyt aika, mutta silti niin pitkä. Hän oli päätynyt maahan ihmisten keskuuteen ollessaan vielä hämmentynyt tilanteestaan. Helvetin demonit ja taivaan enkelit eivät halunneet olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Nuori puoli demoni oli jäänyt nopeasti alakynteen eräässä tappelussa ja jäänyt haavoittuneena lojumaan erään pellon laitaan, josta rouva Pascal oli hänet löytänyt. Siitä lähtien hän oli ollut vanki ja näyttelyesine rouvan juhlissa.
Oven avautuessa Angel tunsi jälleen pelon nousevan pintaan; hän saattoi olla sekä enkeli että demoni, mutta ihmiset tuntuivat olevan kumpiakin julmempia. Oli monia asioita, jotka koskivat enemmän kuin demonin kynnet repiessään ihoa, ja yksi niistä tuntui olevan rouvan erikoisvalmisteinen ruoska. Ruoska oli tullut jo tutuksi useampaa otteeseen ja Angel tiesi, ettei voinut paeta kohtaloaan tälläkään kertaa. Hän oli kokematon, eikä osannut käyttää voimiaan vielä. Kukaan ei ollut opettanut tai kertonut kuinka se tapahtui. Lisäksi kahleet tuntuivat vievän hänen kaikki voimansa ja pelkästään käveleminenkin kävi voimille. Kaiken tämän masentamana Angel otti vastaan rangaistuksensa ja käpertyi kerälle lattialle suojaten itsensä siivillään ruoskinnan loputtua.
Jonkin aikaa myöhemmin Christine saapui Angelin huoneeseen ja hiljaisena puhdisti tämän haavat kietoen sideharsoa pojan vartalon ympärille. Angel oli kiitollinen tytölle tämän hellyydestä; Christine oli ainut, joka oli osoittanut hänelle ystävällisyyttä lankeamisen jälkeen. Hellästi Christine auttoi pojan istuman ja ojensi tälle pinon vaatteita: ”Rouva haluaa sinun pukevan nämä juhliin... Ne peittävät selkäsi hyvin.” Angel hymyili surullisesti ja nyökkäsi: ”Kiitos Christine.. Pukeminen vain voi olla hieman vaikeaa näin...” Poika katseli raiteissaan yhä olevia kahleita ja tyttö kaivoi avaimen esiin: ”Älä tee mitään typerää Angel... Joudumme muuten ongelmiin molemmat.” Nopeasti tyttö avasi kahleet ja odotti kunnes Angel oli saanut puettua uuden paidan päälleen. Edellinen oli repeytynyt ruoskinnan aikana ja Christine oli leikannut riekaleet hänen päältään haavoja hoitaessaan. Poika huokaisi; taas valkoista. Miksi kaikki hänen saamansa vaatteet olivat aina valkoisia? Christine kääntyi katsomaan ovelle, kun sisään astui pari vartijaa, jotka vetivät Angelin jaloilleen. Toisen vartijan tukiessa väsynyttä poikaa toinen kiinnitti kullalla silatut kahleet tämän ranteisiin: ”Noin. Christine, rouva käski sinunkin jo valmistautua juhliin. Me huolehdimme tämän loppuun.” Mitään sanomatta Christine nousi ja niiasi poistuen nopeasti paikalta. Angel katsoi hetken tytön perään ja painoi sitten päänsä ja vaihtoi loputkin vaatteensa vartijoiden avustamana.
Juhlat olivat prameat ja tanssimusiikki soi jatkuvana. Angel seisoi pää alas painuneena rouva Pascalin tuolin vieressä ja piteli kahlituissa käsissään kultaista tarjotinta, jolla oli kristallilasi ja kannullinen parasta viiniä rouvaa varten. Illan jatkuessa Angel alkoi miettiä jälleen kerran miten voisi paeta nykyisestä elämästään ja huomasikin loppuillasta mahdollisuuden, jos hän toimisi oikein. Juhlasalin ovet olivat nimittäin auki kauniiseen puutarhaan ja, jos poika vain saisi siipensä toimimaan, hän voisi lentää vapauteen niiden kautta. Hyvin pienillä liikkeillä Angel verrytteli siipiään ja odotti kärsivällisesti tilaisuuttaan. Oli oltava varovainen tai hän jäisi kiinni ja saisi elämänsä rangaistuksen. Rouva istui tuolissaan ja siemaili viiniään pitäen toisella kädellään kiinni Angelin kahleista, mutta nainen ei ollut ongelma. Ongelma oli vartijat huoneen laidoilla. Tarkasti poika varmisti kunkin vartijan sijainnin ja seuraavan kappaleen alkaessa soida päätti tilaisuutensa tulleen.
Nopealla liikkeellä Angel kumosi tarjottimen sisältöineen rouva Pascalin syliin ja vetäisi samalla kahleensa tämän kädestä. Parilla siiveniskulla hän kohosi ilmaan ja katsoi järkyttyneitä vieraita hetken ennen kuin lennähti kohti ovia; olivat taatusti olettaneet siipien olevan huijausta. Se mitä Angel ei ollut odottanut oli että ovien ulkopuolella oli myös seisonut kaksi vartijaa, jotka nyt sulkivat lasiset ovet. Oli kuitenkin liian myöhäistä pysähtyä ja kauhukseen Angel tajusi lentävänsä lasin läpi. Kipu oli huumaava lasin leikatessa hänen ihoaan ja siipiään. Veri alkoi valua, mutta poika ei halunnut antaa periksi. Kivusta huolimatta Angel pakotti siipensä toimimaan ja kohosi ylemmäs vasten pimeää yötaivasta. Vartijat alkoivat kiirehtiä ulos varsijousiensa kera ja alkoivat ampua kohti karkuria. Angel ei voinut estää huutoa karkaamasta nuolen lävistäessä hänen vasemman siipensä ja heti perään hänen kylkensä. Ei saanut pudota.. Ei enää vankeutta... Lisää nuolia; yksi upposi oikeaan reiteen, toinen oikeaan siipeen, kolmas jälleen vasempaan siipeen. Angel tunsi kuinka maailma hänen ympärillään alkoi pyöriä ja hän putosi...
Hiljaisia ääniä... Missä hän oli? Hitaasti Angel palasi tajuihinsa, mutta oli liian väsynyt avatakseen silmänsä. Kipu oli kova ja heikko äännähdys karkasi pojan huulilta jonkun vetäessä katkaistun nuolen pois tämän reidestä. ”Kaveri parka.. Täytyny kokee kovia..” Hiljainen pojan ääni sai Angelin heräämään kivun tuomasta transsista; ääni ei kuulunut kenellekään vartijoista. ”Ihmiset osaa olla julmia.. Tää on vielä poikanen...” Toinen pojan ääni. Angel avasi silmänsä ja vavahti kivusta puhuessaan: ”Missä..?” Rauhoittava käsi laskeutui hänen olalleen ja hänen näköpiiriinsä ilmestyi kaunein nuori mies jonka hän oli ikinä nähnyt; tämän lumenvalkoiset hiukset ja haltiamaiset kasvot violetteine silmineen loistivat ystävällisyyttä. ”Ei mitään hätää. Sä oot turvassa. Mä oon Jason...” Angel nyökkäsi ja käänsi hitaasti päätään nähden huoneessa olevan muitakin. Hän lojui matalalla sängyllä ja Jason oli polvistunut vuoteen viereen hoitamaan haavaa hänen reidessään. Hän oli alasti. Tämä huomio järkytti Angelia ja poika yritti nousta ylös, mutta vahvat kädet hänen harteillaan estivät liikkeen: ”Älä ole tyhmä. Jos sä liikut nyt niin voit päästä hengestäs. Nuo nuolet on osunu pahasti.” Angel yritti rauhoittua, mutta alastomuus oli häiritsevää: ”Mun vaatteet...” Kädet hellittivät otettaan: ”Älä huoli, täällä on vaan poikia..”
Angel käänsi päätään nähdäkseen kiinnipitelijänsä ja yllättyi katsoessaan vihreisiin soikea pupillisiin lohikäärmeen silmiin. ”Sä…” Angel katsoi tarkemmin pojan kasvoja; ne olivat kapeat ja sirot, ehkä hieman kalpeat. Poika hymyili, jolloin pidemmät kulmahampaat näkyivät selkeästi: ”Mä oon Drake.” Angel nyökkäsi ja vavahti kun Jason alkoi kietoa sideharsoa tämän reiden ympärille. Drake irrotti otteensa kokonaan ja asteli vuoteen vierelle: ”Sä oot vasta poikanen, mitä sä teit yksin?” Angel ei ymmärtänyt kysymystä ja tämän hämmennys sai Draken nauramaan: ”Sä et taida olla perillä yhtään mistään.. Mitä sulle on tapahtunu?” Angel sulki silmänsä muistojen tulviessa takaisin; hän ei halunnut kertoa. Jälleen rauhoittava käsi laskeutui hänen olalleen, mutta se tuntui erilaiselta kuin Jasonin. ”Shh.. Ei hätää. Mä oon Jon.. Ei sun tarttee kertoo meille mitään, jos et haluu.” Drake siirsi hiilenmustat hiuksensa kasvoiltaan ja asteli lähemmäs: ”Sorry.. Mä vaan oon huolissani.. Marco, tää poikanen ei ees tiiä miten käyttää alkeellisimpiakaan voimiaan.. Sitä ei oo ohjattu yhtään..” Angel avasi silmänsä: ”Mä.. en oo poikanen...” Marcoksi kutsuttu mustahiuksinen poika asteli lähemmäs: ”Et luultavasti, mut Drake on meitä kaikkia vanhempi ja sä oot huomattavasti nuorempi demoni ku me.” Vielä yksi ääni liittyi keskusteluun huoneen syrjäisemmästä nurkasta: ”Se on ollu enkeli ennen.. Sen täytyy olla vanhempi ku miltä tuntuu. Luultavasti meitä vanhempi ja takuu varmasti vanhempi Jasonia.” Drake kääntyi katsomaan nurkkaan päin: ”Tuossa voi olla järkeä Ray. Noin pennux sulla on älyä.” Angel kuunteli sanailua huolestuneena; kohta puhkeaisi tappelu.
Jon hymyili siirtäessään vaaleita hiuksiaan pois tieltä: ”Älä huoli. Ei ne tappele. Drake on vain paljon paljon vanhempi ku me muut. Se on jo suorastaan muinaisjäänne. Se oli oman maailmansa viimeinen lohikäärme ja pakeni tänne jo vuosituhansia sitten. Me ollaan siihen verrattuna pentuja. Jason hymyili: ”Heh.. Hyvä sun on sanoo.. Mä oon kai sit baby.” Ray asteli nurkasta syvänmerensiniset silmät välähtäen ilkikurisesti Jasonin taa ja kietoi kätensä tämän ympärille: ”Niin sä ootkin.” Angel sulki silmänsä; uskomatonta.. Drake asteli aivan vuoteen viereen: ”Sorry se poikas-nimike.. Mikä sun nimes on?” Angel avasi silmänsä ja näki ystävällisen hymyn ihmismuodossaan olevan lohikäärmeen kasvoilla: ”Mä oon Angel...” Muuta poika ei ehtinyt sanoa, kun huimaus alkoi ja poika pyörtyi tietäen ettei mitään pahaa voisi tapahtua. Hän oli löytänyt ystäviä. Vielä tajuttomuutensakin läpi Angel kuuli Jasonin äänen: ”Meidän pitää saada nuo nuolet irti. Ja sitten on parasta viedä Angel Fayn ja Kimmyn luo.” Jon tuntui vastaavan: ”Jep. Tytöt tietää mitä tehä. Ne on ollu eniten muissa ulottuvuuksissa.” Draken ääni oli hiljainen: ”Se voi olla ainut oikee ratkaisu. Angel tarvii turvallisen paikan toipuu, ennen kun me aletaan opettaa sille miten se saa voimansa hallintaan.” Marcon yllättynyt ääni seurasi välittömästi: ”Me? Me ollaan itekki vielä nuoria. Meillä ei oo valtuuksia siihen.” Viimeinen mitä Angel kuuli ennen kuin vajosi syvälle tajuttomuuteen oli Rayn hiljainen vastaus: ”Mihin me tarvitaan valtuuksia. Me ei kukaan olla tästä ulottuvuudesta. Hoidetaan asia omalla tavallamme ja kunhan Angel antaa suostumuksensa niin kysytään neuvoa tytöiltä ja Sarahilta.” Angel antoi itsensä vajota tajuttomuuteen; hän oli turvassa, hän oli vapaa... Viimeinkin vapaa... Vapaa ystävien joukossa...
Frontpage Review fiction Next chapter